Flyygeli / Grand piano



Tuli inspis tehdä pianokoriste. Tämä on harjoituskappale. Aion tehdä itselleni synttärikakuksi musiikkiaiheisen kakun, koska soitin aikoinaan pianoa 10 vuotta.


Piano on tehty valmiiksi värjätystä sokerimassasta, joka oli erittäin huonolaatuista. Väri ei ollut edes tasainen ja muutenkin massa oli röpelöistä. Toisaalta siitä tuli kiva puumainen vaikutelma.

Piirsin leivinpaperille sapluunan ja leikkasin pohjaosan. Osat liimasin elintarvikeliimalla tai sokerikuorrutteella. Koristusta tein kullanvärisellä tomuvärillä. Osat ovat tässä kaulittu liian ohkaisiksi. Ainakin ½cm kannattaisi olla paksuudeltaan.

Painavat osat kannattaa liimata sokerikuorrutteella, sillö elintarvikeliima ei ole yhtä jämäkkää.


Osien kannattaa antaa kuivua kunnolla useita päiviä, ennen kuin liimaa ne paikalleen. Tuo pohjaosaa kiertävä palanen tosin kannattaa liimata pehmeänä. Isompien osien annoin muistaakseni kuivaa lähes viikon.


Sokerikuorrute näkyyy rumasti väleistä. Se olisi kannattanut värjätä ruskeaksi pastavärillä. Maalasin näkyvän sokerikuorrutteen lopulta ruskealla pastavärillä.


Tässä kakkosversio hieman eri väreissä. Kuten näkyy osat ovat paksumpia. Ne oli paljon helpompi kiinnittää paikoilleen ja näyttävät näteimmiltä.


Piano on karkkimassaa. Maalaukseen käytetty ruskeaa pastaväriä.


Onnistui hieman paremmin kuin ensimmäinen vedos. Hiukka haastava, mutta yllättävän hauska projekti!

Kommentit

  1. Hei, olisiko mahdollista saada kaavoja/piirrustukisa flyygelin osista? Tarkoituksena olis yrittää tehdä flyygelikakku itselle synttärikauksi, mutta en oikein omiin piiruusts taitoihin luota, kun ekaa kertää yritän koristeita tehdä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäpä lisään tähän postaukseen tässä joku päivä =)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3