Hevosen pää



Sain tehtäväkseni tehdä hevosen pää kakun ja hieman pelotti, että mitähän siitä tulee. Mutta olen todella tyytyväinen tähän! Aluksi kakku näytti amputoidulta käsivarrelta ja melkein koristeltuna kamelilta, mutta hevonen sieltä lopulta syntyi.
 

Kakku on tehty 8munan sokerikakkupohjasta, joka on paistettu uunipellillä.
 

Sabluunan piirtäminen leivinpaperille oli tämän kakun teossa haastavinta, sillä oli melko vaikea saada hevosesta sopusuhtaista. Kun sabluuna oli vihdoin valmis, kiinnitin sen coctail tikuilla kakkupohjaan ja leikkasin kakun. Kakussa on kolme kerrosta. Hevosen pään leikkasin kahteen osaan ja kolmannen kerroksen tein jämäpaloista. Täytteenä vadelmarahka. Päällä suklaakreemi. Pursottelin kreemiä hieman epätasaisesti, jotta kakkuun tuli enemmän 3D vaikutetta. Kakku on kuorrutettu karkkimassan ja chocolate satin ice kuorrutteen sekoituksella. Massaa tarvittiin yhteensä noin 1kg.
 

Koristeet ovat marsipaania ja karkkimassaa.
 

Silmän muovasin ja maalasin erikseen. Kaiversin kakkuun pienen kolon, jonne sen sai ujutettua. Samalla sai tehtyä hevoselle silmäluomet.
 

Mies väitti, että silmä tuli liian alas, mutta harjallekin piti jättää tilaa. Tuohon se silmä kuitenkin päätyi.
 



Harja on mustaa marsipaania.
 


Sierain ja suu on tehty marsipaanityökaluilla. Lisäksi sipaisin niihin hieman ruskeaa pastaväriä.
 

Hyvää syntymäpäivää Seenalle!

Kommentit

  1. Vau, ei ole totta. Kakku on upea ja kakkukuvan alla oleva teksti sai hymyilemään.

    VastaaPoista
  2. Upea heppakakku, kyllä meidän neitikin tykkäisi tällaisesta!

    VastaaPoista
  3. Kiitos =) Tätä kakkua oli kyllä superhauska tehdä!

    VastaaPoista
  4. Niin hieno tämä! Olen monesti miettinyt jotain vääntäessä, että miten joskus ihan se viimeisin pieni yksityiskohta tai koriste saa kakun tai koristeen vasta lopulta sitten näyttämään siltä oikealta itseltään. Ei kannata hermostua tosiaan ennen sitä =) Upeat yksityiskohdat tässä ja tuo silmäkin on aivan aidon näköinen!

    Kiitos kommentistasi blogissani!

    VastaaPoista
  5. HEI
    HEVONE KAKKU 10
    MUUTAMA 40 KAKKU HEVONEN
    NIINA PUUSTINEN

    VastaaPoista
  6. Kertakaikkia hienoja

    VastaaPoista
  7. Oi miten hieno hevoskakku... Tuo on aivan liiankin ihanan näköinen!

    VastaaPoista
  8. Hei!
    Paistoitko tähän tulevan kakkupohjan siis ihan normaalilla uunipellillä? Siis semmosella jossa tehdään tavallinen kääretorttupohjakin? Typerä kysymys, mutta ajattelinpa nyt kysyä kuitenkin ensin, ennen kun rupean kokeilemaan tätä itse.

    Ja kiitos kivasta ja selkeästä kakkuohjeesta! Ajattelin mukailla oman hevoskakkuprojektini tämän ohjeen pohjalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tavallisella uunipellillä paistoin, missä kääretorttupohjakin. Eikä ollut yhtään tyhmä kysymys :D ei ole olemassa tyhmiä kysymyksiä, vaan tyhmiä vastauksia ;)

      Poista
    2. Kiitos vastauksesta! Semmoista mietin vielä, että riittääkö yksinkertainen annos vadelmarahkaa koko kakkuun? vai tuplasitko annoksen?

      Poista
    3. Kannattaa tehdä tupla annos. Jos pelottaa ettei mousse pysy kakun välissä, kannattaa käyttää kikkaa täältä: http://www.kakkumonsterinkakut.blogspot.fi/2013/06/kakku-mummun-hautajaisiin.html

      Poista
  9. Moi! WAU mikä kakku! Itsekin pitäisi tällänen väsätä viikonloppuna.. Miten teit nuo korvat ja kiinnitit ne? Voikohan ton päällisen tehdä ruskeasta sokerimassasta vai miksi oot valinnut ton karkkimassan? Kiitos jo etukäteen vastauksesta ☺️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) karkkimassa (kaulittava kuorrute nimellä) on helpompi työstää kuin sokerimassa. Mut onnistuu molemmilla. Korvat on kiinnitetty cocktail tikkujen avulla. Korvat on muovattu massasta.

      Poista
  10. Ihana kakku ja helppo tehdä! Vaikka en olekkaan suuri leipuri niin synttäreille tällainen kakku kuitenkin tuli.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3