keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Tunnustuksia



Minulle on viime aikoina jaettu kolme tunnustusta eri blogeista! 
Tämän The Versatile Blogger Awardin sain sekä Jenniltä (Lumimangustin päiväkirja) että Lauralta (Life is Like This). Tässä tunnustuksessa säännöt ovat seuraavat:
 
1. Kiitä bloggaajaa, jolta sait tunnustuksen.
2. Lisää The Versatile Blogger Award-kuva postaukseesi.
3. Kerro 7 satunnaista faktaa itsestäsi.
4. Nimeä 15 bloggaajaa...
5. Ja kerro heille tunnustuksesta!
 
1. Kesä on mielestäni paras vuodenaika! Rakastan aurinkoa ja lämpöä!
2. Pidän myös matkustamisesta, mutta aina on myös kiva tulla kotiin.
3. Nautin perheeni ja ystävieni seurasta suuresti ja he ovat minulle kaikkikaikessa, mutta välillä on ihana saada hetki ihan vain itselle ja käydä vaikka urheilemassa tai ihan vain löhötä sohvalla.
4. Lempikukkani on lilja ja lempipuuni palmu.
5. Olen mahdottoman nopea ja sähäkkä ihminen. Kaiken pitää tapahtua nopeasti. Välillä tuleekin sitten hutiloitua... Mutta yleensä sitä onnistuu tekemään asiat sekä nopeasti että huolellisesti.
6. Teen mieluiten töitä lasten parissa.
7. Kaipaan lapsuuden mielikuvitusta ja ideoita. Silloin sitä keksi tarinaa asiasta kuin asiasta.. 
 
En valitettavasti jaksa ihan viittätoista bloggaajaa nimetä, mutta laitan tunnustuksen menemään seuraaville upeille blogeille:

Toinen Blogitunnustus tuli Sirpalta (Leipoi Leipoi...). Kiitos ihanista sanoistasi!
Tehtävänä on vastata viiteen kysymykseen:

1. Milloin aloitit blogin?
-Tammikuussa 2011

2. Mistä kirjoitat blogissasi, mitä se käsittelee?
-Blogini on lähinnä kakkublogi, mutta reseptejä löytyy myös kaikenlaisista leivonnaisista ja pienistä suolaisista. Kakkujenteko on kuitenkin lähinnä sydäntä. Varsinkin muotokakkujen.

3. Mikä tekee blogistasi erilaisen muihin blogeihin nähden?
-Aika paha... Kaikki kakkublogit on niiiin ihania! Hmm.. Tuo muotokakkujen teko on kyllä itsellä aika yleistä.. Ja jos saan valita perus täytekakun ja muotokakun väliltä, teen aina muotokakun.  Tykkään myös kokeilla paljon reseptejä ulkomaalaisilta sivuilta.

4. Mikä sai sinut aloittamaan kirjoittamisen?
-Äitiysloma. Ensin aloin leipomaan erilaisia leivonnaisia ja kakkuja jostain kumman syystä ja pian tutustuinkin moniin ihaniin kakkublogeihin ja ajattelin itsekin kokeilla. Lisäksi ystäväni alkoivat kyselemään eri reseptien perään usein, joten oli näppärä lisätä ne aina vain tänne nettiin. Koko ikäni olen askarrellut ja piirrellyt yms. Ilokseni huomasin, että jonkinlaiset kädentaidot on vielä jäljellä. Ja kakkujenteosta on tullut ihanan rentouttava ja mielenkiintoinen harrastus.

5. Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?
 -Tjaa.. jos noita kategorioita ja ohjeita saisi jotenkin selkeämmiksi. Tulee vähän kiireellä kirjoiteltua aina. Ja kauniit kuvat ja blogin täydellinen sommittelu on aina tavoitteena.

Paljon olisi ihania blogeja, jonne näitä tunnustuksia voisi jakaa, mutta laitetaan nyt menemään nuo ylläolevat viisi. Blogin omistaja saa valita, kumpaan tunnustukseen ryhtyy.

Kiitos vielä kaikille ja ihanaa kesän odotusta! 


0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3