Afrikkakakku



Vaihdan kesäksi työpaikkaa ja päätin tehdä työkavereille kakun. Halusin testata tällaista Afrikka-teemaista kakkua. Väri on tosin aika Mars-planeettamainen.. Työkaverit joutuvat aina kakkukokeilujeni uhreiksi. Onneksi kukaan ei ole vielä tehnyt valitusta.
 

Pohjana on 26cm gluteeniton voikakkupohja. Tein tuplamäärän kyseisellä reseptillä. Täytteenä mansikoita ja kerma-tuorejuustoseos. Otusten muovaamisesta voi lukea enemmän täältä.
 

Päällä karkkimassaa. Sekoitin keltaista, oranssia, ruskeaa ja punaista massaa keskenään marmorimaiseksi. Massat sekoitetaan keskenään, mutta ei vaivata niin sekaisin, että värit sekoittuvat liikaa. Massa olisi ehkä kannattanut kääntää toisinpäin, koska marmoroinnissa toinen puoli jää yleensä värikkäämmäksi ja toinen vähemmän.

Massaa tarvitsee yhteensä noin 750g. Massalla päällystämisestä ja marmoroinnista voi lukea tarkemmin täältä. Maalaukset kakun ympärille maalasin mustalla geelivärillä. Eri leipomistarvikkeista voi lukea tarkemmin tästä postauksesta.  
 

Ihanaa kesää kaikille työkavereilleni ja nähdään syksyllä!

Kommentit

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3