Masukakku



Masukakkukin on ollut jo kauan kokeiltavien leivonnaisten listalla ja vihdoin pääsin kokeilemaan sen tekemistä! Oli hauska tehdä pitkästä aikaa taas muotokakkuja. Koristeluun tosin helposti vierähtää pari tuntia. Tämä kakku meni työpaikalleni syntymäpäiväni kunniaksi.
 

Kakkupohjat on tehty gluteenittomalla sokerikakkureseptillä. Tein 6 munan taikinan ja paistoin sen jalkapallokakkuvuoassa ja kahdessa pienessä posliinikulhossa.
 
Täytteenä on mantelimassa ja sitruunamousse. Tosi ihana yhdistelmä tuo. En käyttänyt mantelimassan tekoon karvasmanteliöljyä, koska en siitä pidä, vaan maustin mantelimassan sitruunalla ja kanelilla.
 
Kostutukseen käytin n.2dl vettä ja 1tl vaniljasokeria.
Kakun kuorrutukseen käytin n.1,5dl kermaa, 1kg ihonväristä sokerimassaa, 500g violettia karkkimassaa ja 100g mustaa marsipaania. Tässä hieman tarkempia teko-ohjeita.


Paistoin kakut tällaisissa vuoissa. Kakun voisi koota myös kahdesta tai kolmesta kääretorttupohjasta yhteen isoon ja kahteen pieneen kulhoon.
 

Leikkasin ison kakun neljään osaan ja pienet kahteen osaan. Jalkapallokuviot eivät näy lopullisessa kakussa.
 


Vuoraa vuoat kelmulla ja laita pienin pala pohjalle. Kostuta ja levitä mantelimassaa pohjan päälle. Lado sitruunamoussea sen verran että pohjapala peittyy täysin. Laita seurava kakkupalanen päälle ja jatka samalla tavalla kerros kerrokselta, kunnes viimeinenkin palanen on vuoassa ja kostutettu.
 

Anna hyytyä jääkaapissa ainakin 4h. Kakut on kätevin täyttää jo edellisenä päivänä koristelusta.
 

Kumoa kakut alustalle niin että ne koskevat toisiaan.
 

Kuorruta kermavaahdolla. Kakun voi kuorruttaa myös sokerikreemillä, mutta kermavaahto on näin pehmeän kakun kuorruttamisessa helpoin ja nopein.
 

Pienen jalan tein ottamalla normaalisti kaulitusta sokerimassasta pienellä keksimuotilla (n.6cm) neljä palasta ja liimaamalla ne päällekäin. Massan voi toki kaulita paksuksikin ja ottaa yhden palasen muotilla tai leikata veitsellä. Palanen saa olla melko paksu (n.½cm), jotta se erottuu kakusta.
 

Kuorruta kakku ihonvärisellä sokerimassalla. Ihonväristä massaa saa, kun sekoittaa ivory, peach ja brown värejä valkoiseen massaan. Massaa kannattaa värjätä 250-500gramman osissa ja sekoittaa lopuksi tasaiseksi. Ivory väriä tarvitaan kohtuu paljon. Peach väriä ihan vähän ja ruskeaa sitten siltä väliltä. Osissa värjääminen on helpompaa kuin ison massan värjääminen ja tällä voi myös minimoida värivirheet. Jos esim. ensimmäiseen palaseen tulee liikaa ruskeaa, voi toiseen laittaa sitä vähemmän.

 Ihonväristä geeliväriä voi ostaa myös valmiina mutta tämän sekaan kannattaa lisätä ainakin vähän ruskeaa, koska se on todella vaaleaa. Tämän bikinikakun värjäsin pelkästään ihonvärisellä geelivärillä ja melko kalpea tuli tyttösestä. Taitaa olla vasta matkalla rannalle toisin kuin tämä bikinityttönen.
Kakun kuorruttamisesta massalla voi lukea tarkemmin täältä. Olen koonnut postaukseen paljon käytännön vinkkejä ja tietoa eri massoista.
 

Mekon aloitin tekemään yläosasta. Masukakun mekkoja on monta designia ja monta tapaa tehdä. Helpointa on mielestäni kuorruttaa ensin koko kakku ihonvärisellä massalla, jos mahaa jää paljon näkyviin. Jos ihoa näkyy vain kaula-aukosta, kannattaa ihonväristä massaa laittaa vain pieni suikale tissien päälle. Kovin tarkkoja ohjeita minulla ei tämän rypytetyn mekon tekemiseen ole. Pitää vain malttaa mallata ja leikata massa oikean kokoiseksi ja sitten muotoilla rauhassa. Täytyy myöntää, että hikipisara tirahti otsalle tämän rypytyskoristelun kanssa. Jos haluaa nopeuttaa ja helpottaa homma, niin jättää tuon rypytysosan pois.
 

Napa on tehty pyöreällä marsipaanityökalulla. Raskaanaolevan napa pömpöttää yleensä kyllä eteenpäin eikä ole kuopalla, mutta tämä onkin jokin variaatio. Mekon lisäsin yläosan jälkeen ja laitoin mustasta massasta suikaleen saumakohtaan. Helmoja en ihmeemmin koristellut, koska liikakoristelu voi helposti pilata kakun.
 

Lopuksi tein eteen mustan rusetin, violetin ruusun ja hieman nauhakoristeita mekkoon. Kovin erikoisia työkaluja ei tarvitse ostaa. Veitsellä muotoilukin onnistuu hyvin, jos vain jaksaa värkätä. Itse tosin käytin erilaisia muotteja ja leikkureita näitä koristeita tehdessä. Päälle suihkautin vielä helmiäissprayta. Antaa ihanan kiillon mekkoon. Ruusun tekemiseen löytyy kätevä ohje mm. täältä.
 



Kakun masuasukki taitaa potkia yhtä kovasti kuin tämä minun kyytiä ottava kaverini.
Enää kuukausi äitiyslomaan.

Kommentit

  1. Ihana kakku! Hienoa, kun laitoit näitä vaihekuviakin tänne! Osaa sitten tehdä itsekin jos joskus on tarvetta. Itselle ei todellakaan enään, mutta jos vaikka jossain vaiheessa omille tyttärille :) Helmikuun lopussa pitäis tehdä keskimmäisen tyttären 18 v juhliin sixpack kakku...huhheijaa. En ole ennen tehnyt. Pitää yrittää etsiä blogeista vinnkejä siihen kuinka se tehdään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Itse tein miesvartalokakun viime syksynä ja sixpackin tein kermavaahdolla. Naisvartalokakunkin olen tehnyt joskus ja voihan sillekin tehdä sixpackin. ;) Ohjeet löytyy vaihekuvineen kategoriasta "Täytekakut: Aikuiset". ;)

      Poista
  2. Upea masukakku! Joskus minäkin vielä teen tällaisen...

    VastaaPoista
  3. Heii.olen itse tekemässä ensimäistä masu kakkua. Riittääkö tosiaan kermavaahto sokerimassan alle? Joku kaverin sanoi että pitäisi tehä se kreemi. Ja säilyyköhän kakku tämmöisenä päivän jäänaapissa? Ja mistä saa tätä sprayta? :) kiitooskiitoss. Todella nätti kaikku ;)

    VastaaPoista
  4. Siis onks noi kakkumuotit ihan ympäri pyöreitä ? Oon aina miettin että miten sen päällisen saa sit pyöreäksi. Oletko mistä hankkinut nuo kulhot?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. on pyöreitä. pentikin kulhoja saa marketeista ym ja tuo iso pallokakkuvuoka on jostain leivontatarvikeliikkeestä. kakun voi koota käärtorttupohjistakin esim. salaattikulhoon

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3