Aarrearkkukakku



Tällaista kakkua olen jo pitkään halunnut koittaa. Kakussa on yllättävän paljon työtä enkä alkanut sitten aivan viimeisen päälle kakkua enää koristelemaan. Mutta tosi kiva tuli lopputuloksesta. Muutamalla pikku kikalla saa tosi näyttävää aikaan. 


Kakun alempi osa on tumma voikakkupohja. Halusin alemmasta kakusta hieman tiivimmän, jotta se kestäisi kannen painon. Resepti on aivan loistava ja löytyy täältä. Tuota reseptiä käytän usein. Paistoin pohjan 20x30cm vuoassa. Ylempi kakku on 4 munan tumma sokerikakkupohja, joka on paistettu n. 15x25cm vuoassa. Taikina olisi tosin saanut olla ainakin 6 munan kakkupohja, sillä pohjasta tuli todella ohut ja sen sai leikattua vain kahteen osaan. Alempi kakku on leikattu ylemmän kokoiseksi ja onneksi ylijäämäpaloista sai ylempäänkin kakkuun vielä yhden kerroksen. Meinasin ensin tehdä ylijäämäkakusta cake popseja, mutta pohja on niin hyvää, että ylijäämät tuli syötyä ihan sellaisenaan pois..

Täytteenä on mango-passionhedelmämousse, joka on todella hyvänmakuinen! 
Molemmissa kakuissa on kolme kerrosta.


Kakut on kuorrutettu karkkimassan ja Satin ice chocolate kuorrutteen sekoituksella. Tuo Satin ice chocolate kuorrute on todella hyvää, mutta aivan mahdottoman vaikea työstää ellei sitä sekoita karkkimassaan tai sokerimassaan. Satin ice kuorrutteita saa Suomestakin leivontarvikeliikkeistä tai nettikaupoista. Massaa kannattaa varata yhteensä n.1,5kg. Tarkemmin kakun kuorruttamisesta massalla voi lukea täältä.
Ylempi kakku on pahvialustan päällä, joka on leikattu aivan kakun kokoiseksi. Karkkimassa on käännetty alustan alle, jottei alusta vain näy alta. Ylemmän kakun voi vain nostaa alemman kakun päälle. Koristeet kannattaa asetella niin, että arkun kansi näyttää olevan raollaan.

Kuorrutettujen kakkujen päälle kannattaa vetää pieniä viiltoja puukuvion luomiseksi. Suihkutin lisäksi kakkujen päälle airbrush koneellani ruskeaa väriä hieman epätasaisesti, jotta puumainen vaikutelma tulisi paremmin esiin. Airbrush kone on todella ihana ja sillä saa todella syvän värin aikaan sokerimassan pintaan eikä massaa tarvitse käsin värjätä. Pastavärillä värjättäessä on lähes mahdoton saada todella tummaa sävyä aikaan. Usein kannattaakin hyödyntää valmiiksi värjättyjä massoja, jos haluaa tummaa väriä eikä omista airbrush konetta. Arkun muu koristelu on myös karkkimassaa, jota on suihkutettu kullan värisellä elintarvikespraylla. Tulee todella rustiikkinen ja monisävyinen vaikutelma. 


Koristeena on lisäksi sokerimassasta tehty helminauha, johon suihkutin paljon helmiäissprayta. Lisäksi tein muutamia jalokiviä silikonimuotilla ja maalasin ne elintarvikeväreillä ja lisäsin vielä kimalletta päälle. Tämä aarrearkku on aika moderni, sillä se sisältää euron kolikoita. Kolikot ovat suklaata, joita löysin Lidlistä. Lisäksi vanhempani toivat kolikoita myös ulkomailta. Oli hauska päästä käyttämään niitä.


Kakku sopisi hyvin lasten synttärikemuihin, mutta tämä matkaakin mieheni työpaikalle hänen syntymäpäivänsä kunniaksi. Kakusta riittää ainakin 50 henkilölle.


Hyvää syntymäpäivää rakkaalle miehelleni ja maailman parhaalle isälle! 

Kommentit

  1. Ihana kakku! Tämä on itsellänikin "to do" -listalla :)

    VastaaPoista
  2. Heh, onhan se. =D Kakku on vajaa 20x30cm kokoinen koristeltuna.

    VastaaPoista
  3. Aivan upea kakku! oon käyny jo pariin otteeseen tätä ihailemassa.

    VastaaPoista
  4. Mistä olet hankkinut airbrush ruiskun? Minkä merkkinen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostin sen UllanUnelma verkkokaupasta. Merkki on Cassie Brown's Cake Craft Airbrush & Compressor Kit. Melko pieni, mutta juuri sopiva minulle. Hinta oli muistaakseni n.180e, mut minulla oli ale-kuponki. En teidä löytyykö UllanUnelmasta enää.. Mutta ulkomaalaisten nettikauppojen sivuilta varmasti löytyy. AirBrush.fi sivuilla näyttäs olevan jos minkälaista isoa konetta, mutta hinta nouseekin sitten satoihin euroihin.

      Poista
    2. Kiitos tiedosta. Nyt vaan ruiskua metsästämään :)

      Poista
  5. Tämä on kyllä ihan mieletön! Upea! Ei voi kuin sanattomana ihailla :) kuten monia muitakin kakkujasi!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3