Daim-kakku



Bongasin tämän reseptin blogista Cakes are all we need ja pitihän näin hyvänkuuloista kakkua heti testata. Resepti on kai alunperin Ullalta peräisin, mutta muokkasin sitä hieman. Kakku ei kyllä ihan odotuksia täyttänyt, sillä Daim-suklaa on yksi lemppareistani. Mutta kyllä tämä kokeilemisenarvoinen on. Tein puolikkaan määrän tästä reseptistä.

Pohja:
2 munaa
1,5dl sokeria
1,5dl vehnäjauhoja
½tl leivinjauhetta
1rkl kaakaojauhetta
50g voita
(½-1dl hasselpähkinärouhetta tai mantelirouhetta)

Täyte:
5dl vettä
2dl vaniljakreemijauhetta
100g valkosuklaata

Kuorrute:
Daim-suklaalevy (200g)
1dl kuohukermaa
1pss Daim-rakeita


Pohjaa varten vaahdota munat ja sokeri. Lisää kuivat aineet. Lisää lopuksi sula voi. Paista 28cm irtopohjavuoassa 200asteisessa uunissa noin 15min. Puolikkaan määrän taikinaa voi paistaa 15cm vuoassa. Anna jäähtyä hyvin.
 

Täytettä varten sekoita vesi ja vaniljakreemijauhe tasaiseksi seokseksi. Lisää sula valkosuklaa.
Halkaise pohja varovasti kahteen osaan ja levitä täytettä pohjien väliin sekä päälle. Laita kakku pakkaseen kuorrutteen valmistuksen ajaksi. Ripottele päälle Daim-rakeita.

Tuo vaniljakreemi oli aika pahaa... Luulen et siinä tämä koko homma tökki. Kreemi kannattaisi itse keittää vaniljakiisselistä tai vastaavasta, jolloin tästä tulisi ihanaa.
 

Kuorrutetta varten laita kerma ja suklaa kattilaan. Lämmitä kunnes seos on tasaista. Anne seoksen jäähtyä ja kaada kakun päälle. Kakun voi laittaa esim. ritilän päälle kuorruttamisen ajaksi, jolloin ylimääräinen kuorrute valuu pois. Laita kakku kylmään jähmettymään. Nosta kakku tarjoilualustalle, kun kuorrute on jähmettynyt.
 

Kommentit

  1. Hyvältä tämä ainakin näyttää!

    VastaaPoista
  2. Uuh... tämän on pakko olla hyvää! joskus kyllä testaan ohjeen...

    VastaaPoista
  3. Hei,

    Kokeilin kakkua ja täytteet olivat loistavat ja helpot tehdä, mutta jotain on pahasti pielessä pohjan ohjeen kanssa. 1/2 dl leivinjauhetta noin vähään määrään jauhoja + muita aineksia on aivan liikaa. Yksi pohja meni suoraan roskikseen, kun halusin orjallisesti noudattaa ohjeita, vaikka oudoksuin jo tekovaiheessa noita kakkupohjan aideiden määriä. Olisikohan desin (dl) tilalla pitänyt olla teelusikka (tl)?

    Terveisin, vihkiytynyt kotikokki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi anteeksi, tekstissä on todellakin virhe! Leivinjauhetta tulee tosiaankin puoli teelusikallista, ei desilitraa. Korjaan virheen heti. Kiitos kun huomautit. Onneksi toinen kakkusi onnistui.

      Poista
    2. Kiitos vastauksestasi, vahinkoja sattuu kaikille. Hyvä että korjaantui, koska uskon monien Daim-herkkusuiden nappaavan ohjeen sivuiltasi. Kakku oli loistava, kiitos kun jaoit ohjeen...meillä kehuivat sitä muutkin Daimin ystävät kotona ;) (kotikokki)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3