Tipu cake pops



Pääsiäiseen on vielä aikaa, mutta päätinpäs kokeilla tällaisia pääsiäisaiheisia cake popseja. Joululta jäi yli jouluisia cake popseja ja päätin pakastaa loput pallerot. Cake popsit voisi tehdä melkein mistä kakkupohjasta tahansa, jonka sekaan on sekoitettu tuorejuustoa tai sokerikreemiä sen verran että massa on muovattavissa palloiksi, mutta ei liian lötköä. Massan voi tarvittaessa laittaa jääkaappiin jähmettymään. Cookie popseja voi tehdä murskatuista kekseistä ja tuorejuustosta.


Ylläolevasta linkistä löytyy tarkemmin ohjeita cake popsien dippaamisesta. Suklaan sekaan kannattaa lisätä rypsiöljyä, jolloin suklaa löystyy hieman ja dippaaminen helpottuu.

Nämä kuorrutin keltaisilla ja vihreillä candy meltseillä. Vihreät candy meltsit sulatin pienessä minigrip pussissa kuumassa vedessä ja spritsasin tipujen alle ruohoksi. Silmät on spritsattu tavallisella tummalla suklaalla ja nokka on oranssia karkkimassaa. Nokan voi tökätä paikoilleen silloin kun suklaa on vielä sulaa tai sitten liimata myöhemmin sulalla suklaalla. Candy meltsit jähmettyvät kylmässä ihan minuuteissa.


Muutamalle tipuselle tein candy meltseistä siivet ja töyhdön, mutta söpömpiä taitavat olla ilman. Cake popsit on näppärä tökätä pääsiäiskarkkeja sisältävään kulhoon pystyyn. 


Pääsiäistä odotellessa. Kevään värit on sitten ihanat! Saa nähdä miten minun rairuohoilleni käy. Itsellä kun ei ole tuota hortonomin vikaa. Jospa edes narsissini kestäisi pitkälle kevääseen. Sain äidiltäni myös ihania pääsiäiskoristeita, joista laitan kuvia myöhemmin.

Kommentit

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3