Röyhelö sokerimassasta



Vihdoinkin löysin hyvän tyylin tehdä röyhelökuviota kakun reunaan sokerimassasta. Röyhelön voi tehdä sekä vaahtokarkkimassasta että sokerimassasta. Sokerimassa laskostuu vähän helpommin.
 

Kauli massa noin 1mm paksuiseksi levyksi. Jos massa on liian paksua, tulee röyhelöstä ruma. Ota valkoisesta massasta ympyrämuotilla pala. Leikkaa keskeltä myös pieni ympyränmuotoinen pala pois. Jos ei omista muotteja, voi ihan hyvin käyttää veistä.


 Leikkaa ympyrä auki.


Kun massan suoristaa, tulee lähes itsestään rypytyskuviota. Kannattaa kuitenkin muotoilla rypyt sormilla samanlaisiksi. Apuna voi käyttää myös esim. cocktailtikkua. Anna röyhelöiden levätä pöydällä pari minuuttia ennen kuin laitat ne kakkuun kiinni.
 
Ympyrämuotin koko riippuu vähän kakun koosta. Isoa kakkua kuorrutettaessa kannattaa tehdä isoja ympyröitä (halkaisija 10-15cm).


Kuorruta kakku kermavaahdolla tai sokerikreemillä. Nostele palat kakkuun kiinni. Itse laitoin palat näin päin, mutta ne voisi myös kiepsauttaa toisinpäinkin. Liimausapuna voi käyttää myös elintarvikeliimaa tai vettä. Kuvassa on pieni kahden hengen kakku esimerkkinä.

Sokerikreemi jämäköityy jääkaapissa ja joskus massa ei meinaa kiinnittyä siihen kunnolla. Tällöin voi kakun antaa seistä huoneenlämmössä pari minuuttia jolloin kreemi pehmenee. Tai kreemin päälle voi sivellä hieman piping geliä ennen kuorruttamista. Sokerikreemissä on kuitenkin se etu, että jos sen silottaa tasaiseksi, massaan ei yleensä tule painaumia vaan jälki on tasaisen nätti. Kermalla kuorrutettuun kakkuun, joka on vielä tehty sokerikakkupohjasta, tulee yleensä hieman moukkuja, sillä kakku on niin pehmeä.


Youtubesta löytyy myös ohjevideo.
 

Pieni kakku kuopuksen 1kk kunniaksi. 💙

Kommentit

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3