tiistai 7. toukokuuta 2013

Koirakakku



Tämä kakku menee eläinlääkäriasema Akuuttiin tyytyväiseltä asiakkaalta. Meidänkin koiraamme käytettiin aikonaan tuolla ja todella hyvää hoitoa aina sai. Tällä kertaa toiveena oli kakku, jossa olisi tassunjäljet. Päätin kuitenkin lisätä kakkuun vähän muutakin koristusta.

Kakku on 24cm sokerikakkupohja. Täytteenä on mangomoussea ja vadelmahilloa. 
Mangomoussen tein tällä kertaa tällaisella reseptillä:

2,5dl flora vanillaa
200g maustamatonta tuorejuustoa
2prk mango pilttiä
1-2rkl sitruunamehua
4 liivatelehteä

Liivatelehdet voi liottaa joko kuumennettuun pilttiin tai sitruunamehuun. Tuorejuustona voisi käyttää myös mangotuorejuustoa ja jos haluaa hieman lisää makua, niin voisi raastaa täytteen sekaan esim. sitruunan tai appelsiini kuorta. Kostutukseen käytin sokeroitua mandariinimehua.


Kakku on kuorrutettu sokerikreemillä ja karkkimassalla. Massaa tarvitsee noin 750g.
Koristeet ovat sokerimassaa ja karkkimassaa. Tassunjäljet on maalattu käsin mustalla pastavärillä.


Vuf


Mukaan lähti myös tällainen pienen pieni maistiaiskakku, joka on muuten samanlainen kuin yllä oleva kakku, mutta päällä on lakritsi fudgeista tehtyä karkkimassaa.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3