Kakku mummun hautajaisiin



Äitini äiti nukkui pois vähän aikaa sitten ja tein tämän kakun hänen hautajaisiinsa.

Pohjana on n. 20x30cm sokerikakkupohja. Täytteenä on vadelma- ja suklaamousset. Tein täytteet aikaa säästääkseni BlåBandin valmismoussejauheista, joihin lisätään vain maito ja vaahdotetaan. Lisäsin kuitenkin sekaan vielä maustamatonta tuorejuustoa 100g. Sekaan voisi lisätä myös suklaarouhetta tai kokonaisia vadelmia ym.


Jos haluaa varmistua, ettei täytettä valu kakun sisältä ulos, voi reunoille pursottaa sokerikreemiä, joka jämäköityy kivasti jääkaapissa eikä täytteet valu alustalle. Vuoka, jossa pohjan paistoin, ei olisi ollut tarpeeksi korkea, jotta kakun olisi voinut koota siihen. Ison kakun voisi koota myös kääretorttupohjista.
 

Ripottelin täytteen päälle vielä valkosuklaarouhetta.
Kakku on kostutettu sokerivedellä.


Kakun päällä on karkkimassaa (n.500g) ja reunoilla kermapursotukset. Kermaa kannattaa varata 4-5dl. Osan kermasta värjäsin keltaiseksi. Tarkemmin pursotuksista voi lukea täältä.


Koristeeksi tein liljoja ja keltaisia ruusuja, koska ne olivat mummuni lempikukkia. Lisäksi tuossa on tuommoinen pieni kamee-koriste.

 
Käyt enkeli vierelläs taivaan rantaa
on kulkusi kevyttä, jalkasi kantaa.
Et kipuja tunne taivaan tiellä
on monet rakkaat vastassa siellä.
Sinä elät myös keskellämme,
koska säilyt aina sydämissämme.

Kommentit

  1. Otan osaa. Todella surullista, kun joku läheinen nukkuu pois. Kakku on kaunis ja olisi varmasti ollut mummosi mieleen.

    (Kiitän tästä vihjeestä purosttaa sokerikreemi reunoille, ettei löysä täyte valu reunojen yli)

    VastaaPoista
  2. <3 Lämmin osanottoni.

    Kaunis kakku, rakkaudella ja ajatuksella tehty! Kiitos sokerikreemi vinkistä.

    VastaaPoista
  3. Lämmin osanotto. <3

    Kakku on todella kaunis ja hyvin sopiva hautajaisiin.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3