Belieber cake



Hieman oli jännitystä ilmassa tätä kakkua tehdessä. Tein synttärisankarin pikkusiskolle tämän lahjapakettikakun joku aika sitten. Nyt toiveissa oli puolta pienempi kakku. Tytön äiti tilasi Ullan Unelmasta syötävän kakkukuvan, joka oli A4 kokoinen. Kakku on 20x20cm, joten kuvaa olisi joutunut leikkaamaan oiken raa'alla kädellä mikäli sen olisi halunnut vain kakun päälle. Keksin sitten taittaa kuvan myös toiselle laidalle, jolloin sitä ei joutunut niin paljon leikkaamaan. Noin 4-5cm lähti alalaidasta pois. Muutama pieni repeämä tuli taitoskohtaan, mutta eipä ne oikeastaan siinä haitanneet.

Pohja on 20x20cm suklaakakkupohja. Täytteenä limemousse ja valkosuklaamousse. Kostutukseen käytin sokeroitua limemehua. Kakku on kuorrutettu valkoisella karkkimassalla. Kermapursotuksia ei haluttu.

Kuvan liimasin elintarvikeliimalla kakkuun kiinni. Kuvaa pystyi ihan hyvin taittamaan eikä se kärsinyt jääkaapissa yön aikana yhtään. Hirmuisesti vain jännitti illalla, että mitäköhän tästä tulee. Jos olisin ryssinyt kuvan niin oltas oltu kyl vähän pulassa. Olen aiemminkin kyllä tehnyt kakkuja "kuva kakkuun" -teemalla, mutta en leikellyt tai taitellut kuvia. Kuvaa saa käsitellä todella varovasti.


Belieber-teksti haluttiin kakkuun mukaan. 

Onnea päivänsankarille! 


Kommentit

  1. Tämä on kyllä magee! Jos Robinista tekis samanlaisen, niin se jäis ainakin mun 12 v tyttären ja hänen kavereiden porukassa syömättä :) Eihän nyt Robinin kuvaa vois millään tuhota ;)

    VastaaPoista
  2. Kiitos <3 Pelkäsin kyl kovasti et kakku ei onnistu. Sepä näissä fanikakuissa on huono puoli, et näitä ei raski syödä ;)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3