Key lime pie



Klassikot ei petä koskaan! Tämä on todella helppo tehdä. Täytteeseen tulee vain kolmea raaka-ainetta. Ja soveltuu pakastukseen erinomaisesti. 

Piirakka on saanut nimensä pienien Key lime-hedelmien mukaan, jotka ovat kotoisin Floridan Key West -alueelta. Alunperin piirakan päälle on ilmeisesti kuulunut marenki, mutta nykyisin käytetään enemmän kermavaahtoa. Mutta ylijäämävalkuaisista olisi kyllä näppärä tehdä kakun päälle marenki. Valkuaiset voi myös pakastaa ja käyttää myöhemmin leivonnassa esim. marenkiin tai pikeeriin. Pakastetut valkuaiset sulavat melko nopeasti huoneenlämmössä. Mikroon en niitä uskaltaisi laittaa etteivät ne mene kokkeliksi.

Pohja:
200g Digestive keksejä
75g voita

Täyte:
1prk (397g) kondensoitua maitoa
4 keltuaista
1-1,5dl limemehua (n.4kpl limejä)
1-4 limen kuoriraaste

Murskaa keksit ja lisää voisula. Käytin kaurakeksejä digestive keksien sijaan. Sekoita tasaiseksi ja painele 24cm halkaisijaltaan olevan piirakkavuoan tai irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille. Paista pohjaa 175 asteessa noin 10min.

Vispaa keltuaisten rakenne rikki. Lisää kondensoitu maito. Lisää mehu ja kuoriraaste. Täytteen voi antaa maustua kulhossa jonkin aikaa. Limen kuoren palaset voi vielä siivilöidä täytteestä ennen sen lisäämistä vuokaan, sillä limen palaset saattavat tummua uunissa ja näyttää vähän rumilta. Mutta itse en yleensä näin tee. Kaada täyte vuokaan ja paista 175 asteessa 10-15min. Anna jäähtyä aivan jääkaappikylmäksi ja koristele kermavaahdolla ja limen palasilla.

Kommentit

  1. Herkullisen näköistä :) Kondensoitu maito on tosi monikäyttöistä. Itsekin olen tehnyt sitä käyttäen keksipohjaisen piirakan sitruunasta, mutta sitä ei laitettu uuniin ja keltuaisten tilalle tuli tuorejuustoa. Hyvää ja helppoa :) Mun (kuvaton) ohje löytyy tuolta http://suklaapossu.blogspot.fi/2013/01/sitruunainen-juustokakku-kondensoidusta.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Käytän itsekin kondensoitua maitoa paljon leivonnassa. Jäätelöissä se muun muassa on ihan voittamaton. ;) Ja kaikenlaisissa piiraissa ja juustokakuissa. Pitääpä tulla vilkaisemaan sinun reseptiäsi ;)

      Poista
  2. Tein kans viime viikonlopuksi samaisen piirakan ja oli kyllä todella hyvää! :-) Ja vieläpä kivan helppotekoinen, mies pyysi jo seuraavana päivänä tekemään uuden kun syötiin melkein koko piiras vieraiden kanssa :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tein itsekin tätä uudemman kerran ja söimme sen pienellä porukalla kokonaan. =D Ja laiton toisella kerralla huomattavasti enemmän limen kuoriraastetta, jolloin piirakasta tuli paljon parempi! =) Kannattaa ehdottomasti maistaa täytettä ennen kuin kaataa sen vuokaan ;) Ja kaurakeksit eivät oikein passanneet tähän, vaikka ne yleensä passaavat moneen juusto/hyydykekakkuun. Joten ehdottomasti suosittelen Digestive keksejä. Tein näin toisella kerralla ja ero oli huomattava.

      Poista
  3. Herkullisen kuuloista ja minulle ainakin vähän erilaisen kuuloinen resepti, kuin yleensä. Siis hyvällä tavalla. :)

    VastaaPoista
  4. Kokeile ihmeessä. ;) Luulen et yllätyt positiivisesti =D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3