Terveellisempi hyydykekakku



Tämä kakku passaisi kyllä hyvin laihduttajillekin esimerkiksi kunnon treenin jälkeen palautusruoaksi. Tarkoitukseni oli kuitenkin luoda jotain kivaa kakun muodossa, jossa olisi kuitenkin vain terveellisiä ruoka-aineita. Tykkään syödä maustamatonta rahkaa hunajan tai marjojen kanssa, mutta joskus kun haluan siitä hieman parempaa, lisään joukkoon jogurttia. Siitä lähti sitten idea tämmöiseen kakkuun, jota on kiva tarjoilla vieraille, jotka ovat ehkäpä dieetillä tai syövät muuten vain terveellisesti. Tai sitten ihan vain itselle, jos haluaa joskus hiukka luksusta arkeen.

Pohjassa on mm. täysjyvävehnää ja rypsiöljyä. Sokeri on korvattu hunajalla, jossa on paljon antioksidantteja. Lisättyä sokeria ei ole lainkaan. Rahka ja jogurtti ovat rasvattomia. Päälle passaa hyvin pakastemarjat. Mikäli kaipaa hieman lisämakeutta, voi päälle lisätä vielä hunajaa. Pohjan sekaan voisi lisätä myös erilaisia pähkinöitä rouheena.

24cm kakkuun kannataa resepti tuplata. Täyte ehkä kannattaisi tehdä jopa kolminkertaisena.

15cm vuoka

Pohja:
½dl rypsiöljyä
1rkl hunajaa
1dl kaurahiutaleita
½dl mantelijauhetta
½dl vehnäjauhoja
½dl grahamjauhoja

Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla. Sekoita ainekset kulhossa ja painele vuoan pohjalle. Hienonsin kaurahiutaleita vielä hieman tehosekoittimessa. Paista 180asteessa noin 10min.

Täyte:
 250g maustamatonta, rasvatonta rahkaa
n.250g rasvatonta, maustamatonta, valutettua jogurttia
2liivatelehteä
tilkka vettä
marjoja (lakkoja, vadelmia, mustikoita ym)
(hunajaa)


Jogurtin valuttaminen ei ole pakollista, mutta tämä on näppärä konsti saada yhtä ihanan kiinteää jogurttia kuin Kreikassa. Ja vielä rasvattomana. Aseta kulhon päälle harso tai ohut pyyhe ja kiinnitä se narulla. Kaada pyyhkeen päälle jogurttia ja nosta kulho jääkaappiin yön ajaksi. Aamulla kaikki turha neste on valunut kulhoon. Lidlistä saa kreikkalaista jogurttia, joka on tosi hyvää, ja sitä löytyy myös 2%, mutta tuo kevyt versio haisee jotenkin oudolle ja tämä haittaa minua aina suuresti. Maku on kyllä ihan hyvä.

Täytettä varten sekoita rahka ja jogurtti keskenään. Mikäli jogurttia ei valuta, kannattaa sekaan lisätä vähintään kolme liivatelehteä. Liota liivatteita kylmässä vedessä 10min ja sulata ne sitten kiehuvaan vesitilkkaan. Lisää seokseen ja sekoita hyvin. Kaada täyte vuokaan ja anna hyytyä parisen tuntia. Irroita kakku vuoasta ja asettele marjoja päälle. Päälle voisi lisätä myös rusinoita ja erilaisia suolattomia pähkinöitä.


Makeampi:
Mikäli haluaa kakusta huomattavasti makeamman, voi rahkana käyttää makurahkoja ja jogurttina aitoa kreikkalaista jogurttia. Tai sitten makujogurtteja. Ja pohjana voisi olla tavallinen keksi-voipohja. Marjoja voi sekoittaa myös täytteen joukkoon ja sokeriakin voi toki lisätä tarvittaessa. Hedelmät ovat marjoja makeampia, joten niiden joukkoon ei yleensä tarvitse lisätä sokeria.


  Tämä oli kyllä tosi hyvää ja pohjakin oli positiivinen yllätys. Ei maistunut ollenkaan puulta ja passasi täytteen kanssa kivasti yhteen. 

Kommentit

  1. Jee, terveellinen herkku! Hyvältä kuulostaa. Tämän testaan kyllä, vois vaikka heti viikonloppuna, niin saa salitreenin jälkeen hyvällä omalla tunnolla popsia kakkua! :)

    VastaaPoista
  2. Suosittelen =) Itse tulen kyllä tekemään tätä aina kun vain kerkeän ;)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3