Luukku 19: Jouluisia cake popseja


 Vasemmanpuoleiset cake popsit ovat joulukuusen palloja. Oli tarkoitus tehdä niiden päälle sokerimassasta pieni koukku, jolloin tämä ehkä olisi käynyt paremmin ilmi. Aika vain loppui. Oikealla on joulukuusia.

Tein nämä kakkutikkarit tästä Suomikakusta ylijääneistä kakkupohjista. Lisäsin sekaan maustamatonta tuorejuustoa. Noin 150g kakkua ja 50g tuorejuustoa/kreemiä on aika hyvä perusohje pops taikinalle. Mutta lopullisen koostumuksen saa sitten näppituntumalla, kun massaa sekoittaa. Tarkemmin kakkutikkareiden kuorruttamisesta voi lukea täältä.

Joulukuuset


Muovaa kakkumassasta suippoja palleroita. Kuorruta ne vihreillä candy meltseillä ja anna kuivua. Pursota sitten vihreillä candy meltseillä sekalaista kuviota popsien pinnalle ja laita koristeeksi nonparelleja. Minulla oli assistenttina innokas nelivuotias, joka oli erittäin pätevä syömään mm. ylimääräiset suklaat.


Joulupallot


 Dippaa kakkupallerot keltaisissa candy meltseissä ja suihkuta päälle kultaista elintarvikesprayta.


Pallojen päälle voi pursottaa punaisilla candy meltseillä kuvioita. Itse käytin pikeeriä, kun sitä oli jäänyt yli piparitöistä. Sitten pyörittelit tikkarit vielä syötävässä glitterissä.


Kommentit

  1. *kuolaa* aivan upeita luomuksia taas !

    VastaaPoista
  2. Ihania, etenkin nuo pallot :)

    Itselläkin oli tarkoitus tehdä nyt joulunpyhinä cake popseja eri joulumausteilla (pipari, piparminttu jne) mutta vaihdoinkin sen suunnitelman pariinkin eri jouluiseen kakkuun, konvehteihin ja kekseihin :)

    Sun blogin joulukalenteri on kyllä niin jokaisen ankean kouluaamutunnin pelastus ;)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3