Luukku 24: Jouluinen täytekakku



Tässä joulun 2013 täytekakku. Minulle on tullut tavaksi tehdä joulukakkuun koristeita piparitaikinasta. Tähänkin tein tuon tallin piparista. Hahmot ovat karkkimassaa. Kakku oli herkullisempi miltä näytti. Idea oli mielestäni kuitenkin ihan kiva.
 
Kakkupohjan reseptiä minulla ei valitettavasti ole lupa paljastaa, sillä se on peräisin yhdestä tunnetusta suomalaisesta ravintolasta. Täytteenä on dulche de lecheä ja suklaamousse.


Kakun koristelun kanssa tuli hieman kiire, kun meidän pienin on ollut niin äkäisessä räkätaudissa, että ei ole saanut oikein mitään jouluhommia tehtyä. Mut pääasia et koko perhe on yhdessä jouluna.
 
Kakku on kuorrutettu maitosuklaa ganachella. Kakun päällä on keksimurua. Hahmot ovat karkkimassasta. Tallin tein piparitaikinasta. En käyttänyt mitään kaavoja, vaan piirsin osat vapaalla kädellä ja vähän mallasin, että niistä tuli sopivankokoiset. Katolle on pursotettu keltaista sokerikreemiä spagettityllalla.

 
  Päässäni oli vähän erilainen visio taas jälleen kerran, mutta eiköhän tämä kakku joulupöytään kuitenkin istu.

Mukava kun ihmiset seurasivat niin mielenkiinnolla joulukalenteriani koko joulukuun.
Nyt Kakkumonsteri alkaakin sitten nauttimaan ansaitusta lomasta ja jouluruoista!
Ensi vuoden alussa onkin jo monta postausta jonossa. 

Ihanaa joulua ja onnellista uutta vuotta 2014!


Kommentit

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3