Matkalaukkukakku



Ystäväni täyttivät jokin aika sitten 30v ja päättivät pitää yhteiset juhlat eli kuusikymppiset. Tein heille matkalaukkukakun, sillä he ovat aikamoisia maailmanmatkaajia.

Tein heille aikoinaan nämä Australia-teemaiset hääkakut. Pääkakku tosin meinasi sulaa ja kaatua kuumuudessa, mutta pysyi kohtuu edustuskunnossa.. Häämatkallaan pari teki maailmanympärimatkan. He ovat käyneet mm. Australiassa, Uudessa-Seelannissa, Italiassa, Japanissa, Kiinassa, Brasiliassa, Chilessä ja kaikkein hienoimmassa paikassa ikinä, Tongalla! Tuo pieni saari sijaitsee Uuden-Seelannin lähellä ja on oikea paratiisisaari. Turismi on ihan nollassa. Ystäväni asuivat ihanassa rantamökissä ja koko ranta oli heidän. Lentokentällä oli ihmisiä vastassa kukkien kanssa ja he pääsivät mm. uimaan valaiden kanssa. Ihan unelma!

Kakku on gluteeniton tumma voikakkupohja. Pohja on tehty tällä ohjeella. Jauhoina käytin gluteenitonta jauhoseosta, sillä perunajauhoista tulee älyttömän höttöinen pohja. Lisäksi vaahdotin tällä kertaa voin ja sokerin ensin. Lopputulos oli tosin mielestäni lähes sama. Kakku on paistettu 20x30cm vuoassa. Kakkupohja oli aika matala ja leikkasin sen vain kahteen osaan, sillä kakusta ei ollut tarkoituskaan tulla kovin iso (noin 20hengelle). Jos halua isomman kakun (esim. 40:lle), niin pohjan ohjeen voi tuplata. Täytteenä tässä on valkosuklaa-limemousse.


 Kakku on kuorrutettu vaahtokarkkimassan ja chocolate satin ice massan sekoituksella. Koristeet ovat pääasiassa karkkimassaa. Kakun kuorruttamisesta massalla voi lukea tarkemmin täältä.


 Kiwi-lintu on peräisin Uudesta-Seelannista. 


Siinä kuva Tongan saaresta ja lipusta. Nuo kenguru-varoituskyltit ovat ihan huippuja. Tosin Australian aavikoilla busseissa mm. on kuulemma kunnon karjapuskurit edessä ja kenguruita vain mätkähtelee niihin pahki vähän väliä. Reppanat...


Tuo takana oleva palanen yrittää esittää Colosseumia.. 
Brasilia on muuten vaarallinen maa. Turvallisissakaan paikoissa ei uskalla esim. ottaa kameraa esille, koska se viedään heti. Rio de Janeiro taitaa olla yksi maailman vaarallisimmista kaupungeista. Mutta olisi silti ihana käydä siellä!


 Onnea Jenni ja Markku! 💚

Kommentit

  1. Upea kakku! Ja nyt tuli matkakuume - tuonne Tongalle kun pääsis.Olis varsinaista hermolepoa paratiisisaarella. Huoh.

    VastaaPoista
  2. Kiitos =) Itsekin haluaisin niin päästä tuonne Tongalle joku kerta! Mutta sen melkeinpä pitäs olla joku maailmanympärysmatkantapainen, sillä lento Tongalle maksaa ihan älyttömän paljon ja menee vaikka kuinka monen maan kautta.. Ehkä joku päivä ;)

    VastaaPoista
  3. Ihan huikean hieno kakku! :) Matkakuume iski minuunkin, mutta mistä matkakohteesta unelmoisi, kun on niiiiiiiin paljon ihania paikkoja!? :)♥ ...mutta ensi hätään kierros Helsingissä, tyylillä "hyppään ratikkaan, jään pois ja kiertelen ristiin rastiin paikkoja joista en tiedä", voisi olla ihanan rento ja vapaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) New York ois aika hyvä kohde kans. ;) Helsinki on muuten yllättävän kiva lomakaupunki, kun siellä ei asu ;) Pitäs lähtä kaveriporukalla joku kerta. =P Sulle on paketti tulossa, kunhan töiltäni kerkeän sen postittaa ;)

      Poista
    2. Se on! Se on kiva, vaikka asuukin lähellä ja siellä tulee käytyä. Mutta Tampere on kyllä ehdottomasti Suomen ihanimpien kaupunkien kärkeä!! ♥ Oijjoi, kiitos!

      Poista
  4. No siinä ois kakku mun makuun! Rakastan matkailua ja nyt kun sitä on ulkomaillakin käyty asumassa jo teininä niin aijai jos tuollaisen joku joskus mullekin tekisi! :) Aivan ihana!

    VastaaPoista
  5. Sun täytyy tehdä tämmöinen itselle synttärikakuksi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi hitsit kun mulla on jo tän vuoden synttäritäytekakku valmistumassa jääkaapissa, daamn :D Noh ens vuonna ehkä hahaha, se kun on meinaan ihan varma että jos en ite tee niin ilman jään koska eipä mun lähipiiristä kukaan muu kuin mie jaksa näpertää:D

      Poista
    2. Sama ;) Mut se on kätevä ku kaikilla kavereilla on joku oma osaaminen, niin sit voi hyödyntää toisiaan =D

      Poista
  6. Ihana kakku! Huomaa että lämmöllä ja rakkaudella tehty.

    VastaaPoista
  7. Voi, kun on hieno matkalaukkukakku kaikkine koristeineen!

    VastaaPoista
  8. Aivan ihana ja upea kakku! <3 Tuollaisen kun saisin ja matkan ;)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3