Vauvan tossuja


 Nämä tossut menivät pienen pojan ristiäiskakkuja koristamaan. 
Reinojen kokoamisohje löytyy täältä. Tosin tein näihin muutamia muutoksia.
Tennareiden ohje löytyy täältä. Tennareistakin on helppo tehdä variaatioita.


 Maalasin tossut elintarvikevärin ja vodkan sekoituksella. Alkoholi haihtuu pinnalta pois, joten nämä voi syöttää vaikka lapsillekin. Alkoholista ei jää rumia märkäisiä läikkiä koristeeseen. Kuvassa koriste tosin on vielä aavistuksen kostea, sillä nämä tultiin hakemaan heti kun olin saanut nämä valmiiksi. Valkoista väriä en käyttänyt, sillä en ole löytänyt sitä varmaan vuoteen verkkokaupoista! Käytin maalaukseen ruskeaa ja norsunluun väristä geeliväriä. Toimi mielestäni hyvin.


Nämä tennarit ovat vanha klassikko. Teen nämä aina itse piirtämilläni sabluunoilla, sillä valmismuoteilla ei mielestäni tule nättejä tennareita. Mutta ne sopivat reinojen tekoon täydellisesti.

Tossut menivät juustokakkujen päälle, joten ohjeistin, että tossujen pohjiin kannattaa sivellä hieman sulaa suklaata tai laittaa kermavaahtoa alle, jotteivat ne sula kakun pinnalle. Koristeet säilyvät huoneenlämmössä periaatteessa ikuisesti, sillä sokerihan ei mene pahaksi. Tosin koristeet haurastuvat ajan kanssa, joten kannattaa kohdella niitä varoen. 

Onnea pikku prinssille!

Kommentit

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3