Jauheliha-vuohenjuustopiirakka ja sushikakku



Tämä suolainen piirakka on ihan oma sävellykseni. Pakko myöntää, että onnistui kuitenkin tosi hyvin ja katosi pöydästä hetkessä. Tämä piirakka tuli poikamme 1v syntymäpäiville. Pohjan voi tehdä tällä ohjeella tai käyttää valmistaikinaa.

Täyte:
400g naudan jauhelihaa
n.50g vuohenjuustoa
n.1dl pesto rossoa
tomaatti
pinaatinlehtiä
1,5dl maitoa
2 munaa
pippuria
paprikajauhetta

Ruskista jauheliha ja mausta se jauhelihamausteella. Kauli taikina vuoan pohjalle. Sivele pohjalle punaista pestoa. Levitä päälle jauheliha. Sekoita maito, munat ja mausteet keskenään. Kaada seos vuokaan. Asettele päälle vielä tomaattiviipaleita, vuohenjuustoviipaleita ja pinaatinlehtiä tuomaan väriä. Pinaatinlehtien tilalla voisi ihan hyvin käyttää basilikaa. Paista piirakkaa 200 asteessa 35-40min. Anna jäähtyä


Tein synttäreille myös tämä sushikakun, joka on osoittautunut aika hitiksi viimeaikoina. Koristeena tuttuun tapaan tomaattiruusu. Sain hiljattain palautetta, että kakkuun olisi kiva saada ujutettua sushille ominaista merileväkäärettä, mutta en ole oikein vielä keksinyt mihin väliin sitä tunkisi, jotta se ei muuttuisi sitkeäksi. Mutta kehitetään ideaa.

Kakun ohje löytyy täältä. Tein kakun 15cm vuokaan, sillä minusta se istuu siihen parhaiten. Laitoin tuplamäärän wasabia ja kakusta tuli näin huomattavasti parempi. Soijapurkin voisi tietty soijan ystäville laittaa pöytään vielä esille tämän viereen. 

Kommentit

  1. Hauska idea tuo sushikakku! Ei ole tullut mieleen, että sushista voisi kakunkin tehdä. Piirakkakin kuulostaa ja näyttää varsin herkulliselle. =)

    VastaaPoista
  2. Tuota sushikakkua on kehuttu tosi paljon. Kannattaa kokeilla! =)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3