keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Laziokakku / Lazio cake



Tämä kakku meni tuttavani miehen syntymäpäiville. Hän fanittaa italialaista jalkapallojoukkuetta, Laziota. Kakku toimii samalla myös pienenä maistiaisena syksyä varten, jolloin teen parille ison hääkakun. Kakun toisella puolella on suklaa-vadelmatäyte ja toisella sitruuna-vadelma.

Pohja on 18cm gluteeniton suklainen voikakkupohja. Pohjan ohje löytyy täältä, mutta vehnäjauhot vaihdoin gluteenittomaan jauhoseokseen. Toimi hyvin. Lisää gluteenittomien kakkupohjien reseptejä löytyy täältä. Tykkään kokeilla monia eri reseptejä, vaikka minulla olisikin jo hyvä luottoresepti hihassa.Yleensä hyviä reseptejä löytyy niin monta, että niitä on kiva vaihdella välillä.


Kakku on kuorrutettu siniseksi värjätyllä sokerimassalla. Tarkemmin kakun kuorruttamisesta massalla voi lukea täältä. Koriste on myös sokerimassaa. Kotkan tein keltaisesta massasta, jonka maalasin vielä kultaisella tomuvärillä. Teksti on tehty elintarviketussilla. 


Ensimmäiseen väliin laittoin täytteeksi siis suklaamoussea ja toiselle puolelle sitruunamoussea. Toiseen väliin laitoin vadelmamoussea koko kerrokseen. Näin toiselle puolelle kakkua tuli suklaa-vadelmatäyte ja toiselle sitruuna-vadelmatäyte. Saa vähän testailla eri makuyhdistelmiä. Tarkemmin kakun täyttämisestä voi lukea täältä.

Näin pieneen kakkuun tarvitaan vain vähän vähän kutakin täytettä, joten vaahdotin 2,5dl vispikermaa. Lisäsin joukkoon 200g vaniljatuorejuustoa. Sitten otin puolet täytteestä eri astiaan ja lisäsin joukkoon murskattuja vadelmia ja pari liivatelehteä. Toisen puolen kerma-tuorejuustoseoksesta jaoin vielä kahteen osaan ja toiseen lisäsin 100g sulaa suklaata ja toiseen 1-2rkl lemon curd tahnaa. Sokeria voi lisätä vielä maun mukaan, jos haluaa. Mikäli käytät ulkomaalaisia pakastevadelmia, muista keittää niitä vähintään 5min ennen kuin lisäät ne seokseen. Samalla kiehuvien vadelmien joukkoon voi sulattaa liotetut liivatteet.


Maalasin sokerimassaa vielä kerroksittain siniseksi air brush koneella. 
Meinasin lisätä kakkua kiertämään sokerimassahuivin, kuten esim. tässä jalkapallokakussa. Mutta sitten tuo värin kerroksittaisuus olisi mennyt niin paljon piiloon, että jätin sen pois.

Laziolla on kaunis logo ja muutenkin kauniit värit. Olen ihan tyytyväinen tämän kakun värityksen lopputulokseen.


Synttärisankari kehui kakkua kakkujen aateliseksi! Ihana. ❤

Onnea synttärisankarille vielä jälkikäteen! 

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3