tiistai 28. huhtikuuta 2015

Vappumunkit viidellä eri kuorrutteella



Munkit kuuluvat ehdottomasti meidän vappuun. Muulloin näitä ei juuri tule syötyäkään. Tänä vuonna päätin testata erilaisia donitsikuorrutuksia.

Mikäli haluaa kevennetyn version munkeista, voi ne tehdä myös uunissa. Banaanidonitsien ohje löytyy mm. täältä ja perus donitsien täältä. Donitsipellillä paistetut donitsit ovat nätimpiä kuin nämä uppopaistetut munkit. Mutta vappuna pitää saada herkutella ihan aidoilla munkeilla.

Munkkien ohje löytyy täältä. Tein tänäkin vuonna simaa ja maustoin sen mansikoilla ja raparperilla.


 Rinkulanmuotoiset munkit on helpoin tehdä keksimuoteilla. Taikina kaulitaan 1-2cm paksuiseksi levyksi ja siitä otetaan isolla muotilla pala (halkaisija n.8cm). Keskeltä otetaan pienemmällä muotilla pala. Mikäli kaapista ei löydy tuommoisia ympyrämuotteja, voi muottina käyttää esim. lasia ja pursotustyllaa tms MacGyver tyyliin. Vinkkejä munkkien uppopaistoon löytyy yllä olevan linkin takaa. Osasta taikinasta voi tehdä myös korvapuusteja.

Kaneli-sokeri


Ensimmäinen kuorrutus on ihan perus kaneli-sokerikuorrute. Munkit pyöritellään sokerissa heti paistoin jälkeen. Jos munkit pääsevät jäähtymään, voi pinnalle sivellä vähän rasvaa ja hieroa tämän jälkeen sokeria pintaan.

Limekuorrute


n.1,5dl tomusokeria
n.2-3rkl limemehua
vihreää elintarvikeväriä.

Kaada tomusokeri kulhoon ja lisää limen mehua vaikka ihan teelusikallinen kerrallaan ja sekoittele seosta, kunnes sitä voi lusikoida munkkien päälle. Seos ei saa olla liian valuvaa. Munkkien pitää olla jäähtyneitä. Tuolla määrällä riittää kuorrutetta ainakin neljän munkin päälle.

Lakritsikuorrute


5 kick patukkaa
1-2rkl kermaa

Sulata lakritsipatukat ja kerma kattilassa keskilämmöllä koko ajan sekoittaen. Nostele lusikalla jäähtyneiden munkkien päälle ja koristele nonparelleilla. Määrästä riittää noin neljän (keskikokoisen) munkin kuorruttamiseen.

Valkosuklaakuorrute


Valkosuklaakuorrutetta varten sulata 100g valkosuklaata mikrossa puolella teholla 15-30s pätkissä välillä sekoittaen. Lusikoi suklaata jäähtyneiden munkkien päälle. Suklaata ei tarvitse temperoida, mutta joukkoon voi lisätä yhden ruokalusikallisen öljyä tai voita. Jähmettyneen kuorrutteen päälle voi spritsata vielä tummalla suklaalla raitoja. Yllä olevalla määrällä riittää kuorrutetta noin kuuden munkin kuorruttamiseen. Munkit voi myös dipata suklaassa.

Kinuskikuorrute


1pss (400g) Emotionali Flecki kermakarkkeja (Lidl)
½dl kermaa

Sulata karkit ja kerma kattilassa keskilämmöllä koko ajan sekoittaen. Lusikoi kuorrute jäähtyneiden munkkien päälle. Yhdestä pussista tulee tarpeeksi kuorrutetta melkein kymmenelle munkille.

Kinuskin voi tehdä myös itse alusta asti. Kannattaa käyttää tätä ohjetta.


Jos toffeeta jää yli, voi siihen dipata vaikka omenoita.
 


 Värikästä vappua!

5 kommenttia:

  1. Nam, miten herkullisen näköisiä munkkeja! Näitähän olisi "pakko" maistella joka makua ;) Hauskaa vappua! :)

    VastaaPoista
  2. Kaapista löytyykin karamellisoitua maitoa, joten kiitos vinkistä, siitä tehdään Ollin perheelle vappurinkilät ja perussimakin valmistunee vapuksi! Kiitos näistä sivuistasi ja huipputöistäsi... uskalsin tehdä Emmille Stella Angry Birds-kakun viime lauantain synttäreille.. sivujesi innoittamina :)

    VastaaPoista
  3. Voi nam, mitä herkullisia munkkeja sullakin!:) Mä oon kovasti miettiny kinuskikuorrutetta munkkeihin, ehkä koitan tota sun ohjetta, ku seuraavan kerran munkeroisia leipaisen. Ihanaa Vappua teille!<3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3