Vihersmoothiekakku



Kinuskikissalla oli kiva vihersmoothiekakkuohje blogissa ja siitä inspiroituneena päätin kehitellä aiheesta oman version. Hienon omenakoristelun otin kuitenkin Sinin blogista. Smoothiekakkuihin teen yleensä pähkinä-taatelipohjan, kuten raakakakkuihinkin. Tähän tein kuitenkin vähän sokerisemman ja epäterveellisemmän version Digestivekekseistä.

20cm vuoka

Pohja:
n.200g Digestivekeksejä
n.100g voita

Täyte:
n.1dl kookosmaitoa
100g maustamatonta rahkaa
1-2 avocadoa
1 banaani
1 omena
1 päärynä
2rkl kookosöljyä
50g tuoretta pinaattia
6 liivatelehteä
n.½dl kiehuvaa vettä


 Hyydykekakkujen pohjista voi lukea tarkemmin täältä.
Pähkinäpohjan voi tehdä esim. tällä ohjeella.

Täytettä varten kuori hedelmät ja hienonna kaikki täytteen ainekset (paitsi liivate ja vesi) tehosekoittimessa tasaiseksi massaksi. Makeutusta tämä täyte ei mielestäni kaipaa, mutta tarvittaessa joukkoon voi lisätä hieman hunajaa.
 
Pehmitä liivatelehtiä kylmässä vedessä 5-10min ja sulata ne sitten kiehuvaan veteen. Lisää seokseen ja kaada seos vuokaan. Anna hyytyä 4-6h jääkaapissa.


Tästä tuli tosi ihanaa! Onkohan se jokin psyykkinen juttu, että kakun muodossa kaikki maistuu paremmalta.
 
Sain yliannostuksen banaaneista joskus lukioaikoina, kun söin niitä päivittäin välipalaksi. Mutta näin leivonnanmuodossa ne maistuvat jälleen!


Näyttää vähän suolaiselta piirakalta, mutta makealta kyllä maistui!


Minulla on nykyisin koko ajan ainakin yksi smoothiekakku jääkaapissa, josta otan silloin tällöin palasen välipalaksi tai jälkiruoaksi. Hirmu näppärä eikä tarvi soimata itseä epäterveellisestä ruokavaliosta. Kannattaa lukaista myös proteiinitietopaketti.

Kommentit