torstai 18. kesäkuuta 2015

Angry Birds kakut



 Tämä possukakku meni tuttavilleni kiitokseksi pienestä talkoohommasta. Kakku meni lasten syntymäpäiville ja toiveena oli ihan perus possu äkäisistä linnuista.

Kakku on koottu samalla tavalla kuin alla oleva punainen lintukin. Täytteenä vain on suklaamousse.


Tämä kakku meni ystäväni pojan 6v synttäreille. Toiveena oli punainen angry bird kakku, jonka perässä olisi sininen ja musta lintu. Ajattelin ensin tehdä pienemmät linnut riisimuromassasta, mutta aikapulan takia päädyin muovaamaan ne pelästään sokerimassasta. Riisimuromassaa harva lapsi syökään, vaikka se ihan hyvää onkin.

Kakku on koottu kääretorttupohjista. Täytteenä mansikkarahkaa, mansikkahilloa ja kinuskiksi keitettyä kondensoitua maitoa.

Koristeluvaiheet löytyy tästä aiemmasta postauksesta. Kakun kuorruttamisesta massalla voi lukea enemmän täältä.


Kakku on siis koottu puolestatoista kääretorttupohjasta kahden litran kulhoon.

Mansikkarahka:
 4dl kermaa
250g maustamatonta rahkaa
n.200-300g mansikoita (pakaste)
6 liivatelehteä
mansikkamehua
sokeria

Laita liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen. Vaahdota kerma. Lisää rahka. Valuta pakastemansikat ja ota neste talteen. Soseuta mansikat ja lisää seokseen. Lisää sokeria maun mukaan (n.2-3rkl). Kuumenna noin ½dl mansikkamehua (tai vettä) 30s ajan mikrossa ja sulata liivatteet siihen. Lisää ohuena nauhana seokseen koko ajan sekoittaen.

Tästä määrästä riittää täytettä myös 24cm ympyräkakkuun. Videolla näytän myös täytteen valmistamisen ja omat niksini.


Punainen tipu on kuorrutettu vadelmaesanssilla maustetulla marenkikreemillä ja punaisella sokerimassan ja marsipaanin sekoituksella. Linnun nokka ei millään meinannut pysyä kiinni, joten liimasin sen sokerikuorrutteella. Nokan, tupsun ja pyrstön sisällä on tukena cocktailtikut. Lisää koristeluvinkkejä löytyy aiemmasta angry birds postauksesta (kts linkki yllä).


Pienet tiput on muovattu sokerimassasta.



Possu on kuorrutettu vihreällä sokerimassalla.

Suklaamousse:
4-5dl kermaa
 200g tuorejuustoa
1tl vaniljajauhetta (ei pakollinen, jos käyttää esim. vaniljatuorejuustoa)
200g suklaata sulana
4 liivatelehteä
vajaa ½dl kuumaa vettä

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Sulata suklaa ja anna sen hetki jäähtyä. Vaahdota kerma. Lisää tuorejuusto, vanilja ja sula suklaa. Sulata pehmenneet liivatelehdet kuumaan vesitilkkaan ja lisää seokseen. Täyte hyytyy 4-6 tunnissa.


Onnea synttärisankareille!

3 kommenttia:

  1. Mainioita, etenkin tuo possu! :)

    VastaaPoista
  2. Onpa veikeitä otuksia :):) Otan tuon suklaamoussen ohjeen talteen.
    T. Nelliina

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3