tiistai 4. elokuuta 2015

Chocolate cream pie



Kokeilin tämmöistä nopeaa ja yksinkertaista suklaapiirakkaohjetta, jossa on oreo-keksipohja, suklaavanukasta ja kermavaahtoa. Ohje on muuten ihana, mutta vanukas jäi minulla ihan liian lötköksi.. Ajattelin ensin että jätän ohjeen julkaisematta, mutta tästä tuli niin hyvänmakuista, että pakkohan se oli tänne lisätä. Ohje on alunperin Passion4Baking blogista, mutta lisäsin ohjeeseen 4 liivatelehteä, jotta piirakka pysyy myös koossa.

26cm piirakkavuoka
 
Pohja:
n.250g oreo-keksejä
70g voita

Täyte:
150g sokeria
4rkl maissijauhoja
ripaus suolaa
4rkl kaakaojauhetta
4 keltuaista
1litra maitoa 
250g tummaa suklaata
30g voita
4 liivatelehteä

Kuorrute:
3dl kermaa



Pohjaa varten murskaa keksit tehosekoittimessa. Lisää sula voi ja sekoita tasaiseksi massaksi. Painele seos vuokaan. Nosta jääkaappiin.

Täytettä varten laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Laita sokeri, keltuaiset, maissijauho, suola ja kaakaojauhe kattilaan. Sekoita ja lisää maito. Keitä seosta muutama minuutti kunnes se sakenee. Sekoita koko ajan vispilällä. Sulata joukkoon pehmenneet liivatelehdet.

Nosta kattila liedeltä ja lisää joukkoon voi ja suklaa. Sekoita tasaiseksi. Kaada täyte pohjan päälle ja anna jäähtyä. Laita kelmu tiiviisti täytteen päälle, jottei pintaan pääse muodostumaan kuorta. Nosta jääkaappiin mielellään yön yli.

Kuorrutetta varten vaahdota kerma. Lisää joukkoon kinuski ja sekoita tasaiseksi. Tämä mousse on ihan taivaallista! Levitä mousse kylmän piirakan päälle.

Vinkki!
-Laita valkuaiset pakkaseen ja tee niistä myöhemmin marenkia.
-Ilman liivatelehtiä vanukasta voi myös tarjoilla tarjoilumaljoista.


Piirakasta tuli tosi ihanaa, mutta se levisi kokonaan leikatessa. Siksipä nuo liivatelehdet taitavat olla välttämättömät. Tai sitten maizenaa voi lisätä enemmän. En tiedä miksi alkuperäinen ohje ei toiminut.

 Sain kaverilta lahjaksi ihanan cupcake pannunalusen. Tulee kyllä niin tarpeeseen, sillä minulla on aina kuuma kattila tai uunipelti vailla laskupaikkaa. Kiitos Kaarina!

2 kommenttia:

  1. Vaikuttaa kokeilemisen arvoiselta herkulta! Taidan kuitenkin varalta laittaa liivatetta...

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3