DIY Joulukalenteri



Tämmöisen joulukalenterin askartelin meille jouluksi. Sydänpahvi on ostettu marketista ja se on todella vahvaa pahvia. Sydän on vain sen verran pieni, että ihan joka numeroon en luukkua kiinnittänyt. Numerokoristeet on ostettu valmiina ja niissä on pyykkipoika kiinni. 


Laatikot on tehty tulitikkuaskeista, joiden ympärille on teipattu koristepaperia. Lopuksi liimasin kiinni puukoristeen. Naru on joko liimattu/teipattu laatikkoon tai pujotettu luukun välistä.


Osan pussukoista taiteilin itse koristepaperista ja teipistä. 


Latasin youtubeen pienen videonpätkän taskun taittelemisesta.


 Kaikki tarvikkeet löytyivät marketista, mutta myös kirjakaupoista ja askarteluliikkeistä löytää paljon koristetarvikkeita.


Muistakaahan käydä joulukuussa myös Kakkumonsterin joulublogin puolella, jossa alkaa jälleen kerran joulukalenteri! Tänne varsinaisen blogin puolelle laitan kyllä linkit jokaiseen luukkuun.

Mietin jo et miksiköhän minä tämän toisen blogin laitoin pystyy, kun molempia joutuu päivittään. Mut sit muistin, että joulukategoria alkaa olla jo ihan täysi tällä puolella ja muutenkin joulun alla on ihana ihastella ihan kokonaan joululle omistettua blogia.

Kommentit

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3