Utarekakku



Kaverini pyysi tekemään työkaverilleen 40v synttärikakun. Jostain syystä päädyimme sitten tämmöiseen, älkää kysykö miksi. Opin vasta juhlapäivänä, että lehmällä kuuluu olla neljä nisää eikä yhdeksää... Ei ihme että kakku muistuttaa hieman avaruuslehmää tai kumihanskaa..

Facebook leivontaryhmässämme oli hyviä teorioita lehmäparan kohtalolle. Tämä voisi olla esim. geenimanipuloitu tai ylijalostettu lehmä. Tai sitten lehmän kanssa oli alunperin tarkoitus syntyä identtinen kaksonen, mutta jakautumisvaiheessa meni jotain pieleen..

Synttärisankaria ei onneksi tämä pieni fiba haitannut, vaan hän oli oikein tyytyväinen kakkuun.
Ensi kerralla aikoo toivoa sonnikakkua. Pitänee tehdä sille viidet kivekset...


 Alempi kakku on koottu kahden litran kulhoon. Käytän yleensä kääretorttupohjaa, mutta tällä kertaa kytin suklaakakkupohjan ohjettani. Tein 6 munan satsin ja paistoin taikinan 42x32cm pellillä.

 Täytteenä on vadelma- ja suklaamousset. Kakku on gluteeniton.
 
Tarkemmin kakun kokoamisesta kippoon ja yleisesti kakun kokoamisesta voi lukea tarkemmin täältä. Videokin löytyy youtubesta.

Kakku on kuorrutettu valkoisella massalla ja ruskeasta massasta leikkasin palasia vapaalla kädellä ja liimasin kakkuun kiinni.


Utareet on sitten tehty tuossa pienessä kakkuvuoassa. Samalla periaatteella kuin isompikin kakku.
Nisät muotoilin pinkistä massasta ja tökkäsin sisälle vielä cocktailtikut, jotta ne pysyivät hyvin kakussa kiinni.


 Kakun alapuolellekin laitoin palan massaa, jotta kakku on helppo kuljettaa erikseen. Yleensä en päällystä kakkua alapuolelta! Taitaa muuten olla ensimmäine kerta, kun tämmöiseen ratkaisuun päädyin. Kakku piti kuljettaa tunnin ajomatkan päähän, joten halusin kakut erilleen ja mahdollisimman siististi perille.


Teki mieli kirjoittaa kakkuun 40 vuotta vanhat utareet tai vastaavaa, mutta hillitsin itseni.
Onnea synttärisankarille!

Kommentit

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3