tiistai 22. maaliskuuta 2016

Pääsiäismunia



Tein pääsiäiseksi Minion ja Turtles suklaamunia, joista tuli suuri somehitti.
Ohje videon kera löytyy täältä.

Tällä kertaa tein vähän nopeampia ja helpompia pääsiäismunia. Osaan käytin jopa kauppojen valmis suklaamunia. Osan tein itse. Näiden munien valmistuksesta löytyy myöskin youtube video.


Näiden on tarkoitus muistuttaa Suklaa rae minisuklaamunia, joita näkyy myös kuvassa.

Suklaamunat on tehty candy melts napeista. Ne ovat älyttömän käteviä, sillä niitä ei tarvitse temperoida. Mikäli haluaa käyttää aitoa suklaata, on suklaa temperoitava tai muuten suklaamunat eivät pysy muodossaan. Tietopaketti temperoinnista videon kera löytyy täältä. Videolla näytän myös, miten suklaan voi sulattaa oikein niin ettei sitä edes tarvitse temperoida. Aito suklaa maistuu tietty aina paremmalle kuin feikki.

Sinistä suklaarae jättimunaa varten tarvitaan:
-sinisiä candy meltsejä
-suklaamunamuotti
-1 täytekeksi (oreo)

Lisäksi ripottelin suklaamunan sisälle hasselpähkinärouhetta ennen kuin suklaa ehti jähmettyä. Kuoreen tulee kiva rapsakkuus. Kun keksimurua sekoittaa candy meltsien joukkoon, tulee suklaakerrokseen kivoja ruskeita pisteitä. Kts tarkemmin videolta ohje.


Valkoista suklaaraemunaa varten tarvitaan vain piparmintun makuisia candy melts nappeja (candy cane). Suklaassa on valmiina punaisia pisteitä ja suklaa maistuukin ihan hyvälle. Tämän munan sisälle ripottelin vielä Marianne Crush rouhetta. Kätkin sisälle vielä yllätyksenkin.

Testasin myös FunCakes Caramel Chocolate Melts nappeja, mutta ne osoittautuivatkin olemaan aitoa suklaata! Ihme kun maistuivatkin niin hyville. Tästä suklaasta munat eivät onnistuneet, kun en hoksannut temperoida suklaata.

Kannattaa aina tsekata ainesosaluettelosta, pitääkö suklaa sisällään kaakaovoita vai kasviöljyä. Feikkisuklaassa on kasviöljyä. Aidossa suklaassa on kaakaovoita, jonka vuoksi se on temperoitava.


 Kimaltavat munat on tehty valmis suklaamunista.
 
Käytin koritseluun noita sulatettuja caramel chocolate melts nappeja. Pursottelin meltseillä raitoja suklaamunan ympärille. Värjäysvaiheessa huomasin, että suklaa olikin todella pehmeää ja syyhän oli tietenkin se, että suklaata ei oltu temperoitu. Mutta kun munia piti jääkaapissa hetken ennen värjäystä, niin onnistui kyllä. Munat on värjätty kultaisella ja lilalla tomuvärillä pensselin avulla. Kts tarkemmin videolta. Tomuvärejä voi ostaa leivontatarvikeliikkeistä.

 Videolla näytän vielä kolmannenkin koristelutyylin kuumien muottien avulla. Tähän koristelutyyliin olisi tosin paras käyttää itse tehtyjä suklaamunan puolikkaita. Muoteilla tehdään suklaamunan pintaan kuvioita ja sitten puolikkaat kiinnitetään toisiinsa kiinni.


Paljon olisi vielä tarkoitus testata erilaisia koristeellisia suklaamunia pääsiäiseksi, mutta saa nähdä riittääkö aika. Mahtaa tulla suklaakiintiö tällä menolla tältä vuodelta täyteen. Tosin suklaaseen en ikinä tule kyllästymään.


 Hyvää pääsiäisen odotusta!

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3