torstai 26. toukokuuta 2016

Tuunatut mokkapalat



Mokkapalat ovat ihania, mutta hieman tylsiä. Sainkin eräänä päivänä idean vähän muokata reseptiä. Päätin testata mokkapalojan täyttämistä täytekakun tapaan. Ja mikäpä sopisi mokkapaloihin paremmin kuin kahvitäyte.

Mikäli ei ole suuri kahvin ystävä, voi piirakan täyttää myös suklaamoussella. Tästä ohjeesta tuli niin ihana, etten tavallisia mokkapaloja taida enää tehdäkään! Ohje on myös helppo eikä vie paljoa aikaa.


Mokkapalat kahvitäytteellä

Mokkapalojen pohjan ohje löytyy tästä aiemmasta postauksestani.
Paistoin pohjan n.30x33cm vuoassa, joka on uunipeltiä hieman pienempi. Mutta toki tämän voi isollakin pellillä paistaa. Helpointa tässä vaiheessa on vain halkaista pohja kahteen osaan. Näin saadaan kaksi kakkupohjaa.

Täyte:
2dl kermaa
100g maustamatonta tuorejuustoa
½-1dl tomusokeria
½tl pikakahvijauhetta
2tl vettä

Vaahdota kerma. Lisää tuorejuusto ja tomusokeri. Pikakahvijauheesta ja vedestä valmistetaan hyvin konsentroitunut seos. Sekoita pikakahvijauhe vesitilkkaan ja lisää seokseen. Liivatetta ei tarvita, sillä nestettä tulee niin vähän. Lisää täyte toiselle piirakkapohjalle tasaisesti ja nosta toinen pala päälle. Anna jähmettyä hetki jääkaapissa.

Kahvia voi toki lisätä enemmänkin maun mukaan. Tavallinen kahvi ei tähän käy, koska siitä ei tule tarpeeksi makua. Ellei sitten halua hyydyttää täytettä samalla tavalla kuin esim. tässä juustokakussa. Tavallisesti 1tl pikakahvijauhetta sekoitetaan 2dl:aan kuumaa vettä, joten tässä ohjeessa seos on hyvin vahvaa.

Suklaatäytettä varten voi kahvin korvata esim. 100g:lla sulaa suklaata. Tällöin sokeriakin tarvitaan vähemmän. Täytteen joukkoon voi lisätä myös hieman vaniljaa.

Kuorrute:
Valmista mokkapalakuorrute tämän ohjeen mukaan.
Tosin tätä piirakkaa varten riittää puolikas ohje.



Pinnalla kinuskirakeita. Tuli todella ihanaa! 


Vadelma-mokkapalat


Halusin kokeilla vielä toistakin mokkapalaideaa, joten päädyin tekemään toisesta pohjasta kahvilla täytetyn piirakan ja toisesta tein vadelmaisen version.

Kahvitäytteisiä mokkapaloja varten halkaisin siis vielä toisen pohjan puoliskon samaan tapaan kuin täytekakkupohjaa leikatessa. Toisesta puolesta tein tämän piirakan, joka on myöskin nopea ja helppo. Paras ois tietty, että yhdestä pohjasta tekisi vain yhden piirakan, jolloin pohjista tulee paksut. Mutta onnistui tuo piirakkapohjan halkaiseminenkin ihan hyvin, vaikka vähän sen kanssa sai taiteilla.

Tätä vadelmaversiota varten tarvitaan siis vain pellillinen mokkapalapohjaa sekä nopea juustokakkutäyte. Tästä ohjeesta tulee tarpeeksi kuorrutetta pellilliseen.

Vadelmajuustokakkutäyte

2,5dl kermaa
100g tuorejuustoa
n.200g jäisiä vadelmia
½-1dl tomusokeria

Vaahdota kerma, lisää tuorejuusto ja sokeri. Lisää joukkoon jäiset vadelmat ja kaada seos piirakkapohjan päälle. Ripottele lopuksi päälle vielä muutama vadelma. Toki tähän voi tuoreitakin marjoja käyttää, mutta en halunnut täytteestä kovin punaista, joten jäiset marjat ovat sekoitusvaiheessa kätevämpiä. Tästäkin tuli ihanaa! Sopii todella hyvin kesäjuhliin!

Säilytä leivoksia ilmatiivissä rasiassa tai kelmulla peitettynä, jotteivat ne kuiva.
Mokkapalapohjan ohjeellahan voisi tehdä myös pyöreän täytekakun. 


Suosittelen lämpimästi kaikille!

4 kommenttia:

  1. Ihanan näköinen ja kuuloinen! Pitääpä kokeilla täyttää
    mokkaruudut ensi kerralla :D

    VastaaPoista
  2. Kannattaa, tulee paljon parempaa! ;)

    VastaaPoista
  3. Eiks se oo tuunatut eikä duunatut :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3