Banoffee kuppikakut



Nämä kuppikakut menivät poikamme 7v synttäreille, jossa oli osaksi Minion-teema.
Minionit pitävät banaaneista, joten pitihän niitä jotenkin leivonnaisiin saada.
 
Banoffee kuppikakkuja en ole aiemmin kokeillutkaan ja yllätyin miten hyviä nämä olivat. Alkuperäiseen banoffee piirakkaan kuuluu keksipohja, jonka päällä on banaania, kinuskia ja kermaa.
Kuppikakkujen kermakuorrute tosin ei ole esteettisesti kovin nätti. Kuorrutteen olisi voinut vaikka vain lusikoida muffinien päälle. Mutta siitä tuli niin kivanmakuinen, että suosittelen testaamaan!

Muffinit on tehty madeleine cupcakes ohjeella. Lastenkutsuille riittää puolikas ohje.
Muffinien päälle nostin teelusikallisen kinuskiksi keitettyä kondensoitua maitoa.
En kaivertanut tällä kertaa koloa muffineihin, kuten esim. näissä omena-kinuskimuffineissa.
Kinuskia voi ostaa marketeista valmiina tölkeissä. Tai sitten kinuskia voi valmistaa itse keittämällä kondensoitua maitopurkkia vedessä 2,5h ajan.

Kuorrute:

2,5dl kermaa
1 banaani
4rkl sitruunamehua

Muusaa banaani haarukalla hienoksi. Lisää joukkoon reilusti sitruunamehua, jottei banaani tummu. Sitruuna ei maistu kuorrutteessa ollenkaan. Banaanin makeuden takia kuorrute ei kaipaa makeutusta.
Vaahdota kerma ja lisää banaanimössö sekaan. Sekoita tasaiseksi. Kuorrutteen voi pursottaa ison tyllan avulla tai vain lusikoida muffinien päälle. Kuorrutteesta saisi hieman jämäkämpää, mikäli joukkoon lisäisi 100g tuorejuustoa tai rahkaa.


 Paistoin muffinit syötävissä muffinivuoissa. Minusta nämä vuoat ovat tosi kiva idea varsinkin lastenkutsuille. Vuokia saa ruokakaupoista ja leivontatarvikeliikkeistä. Vuoat maistuvat lähinnä vohvelille.


Koristelin kuppikakut kaikessa yksinkertaisuudessaan confetti- ja sokerikoristeilla.
En yleensä ole suuri banaanifani, mutta tykästyin tuohon kuorrutteeseen. 

Mikäli kuorrutetta jää yli, voi sen joukkoon lisätä vähän kondensoitua maitotiivistettä ja pakastaa seoksen jäätelönä. Ohjeella kuorruttaa noin 12 kuppikakkua.


 Tuo turkoosi muki on ihana. Mukana tuli myös kansi ja muovipilli. Olen nähnyt näistä kuvia lehdissä ja lopulta bongasin mukeja 1kirppisen kahvilasta.

Kommentit

  1. Banoffee on niin mun suosikki ♥ Nämä ovat takuulla herkullisia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olivat kyl tosi hyviä. =) Ja tuo banaanikerma oli hauska uusi tuttavuus. Eikä ollut vaikea tehdä. ;)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3