Macaron video



Olen tehnyt macaroneja jo aika monta kertaa ja olen kokeillut paljon eri tyylejä.
Suosikkini edelleen on tavalliseen marenkiin tehdyt macaron leivokset, vaikka tämän taikinan sekoitus aiheuttaakin eniten harmaita hiuksia. Italialaiseen marenkiin tehdyt macaronit ovat monen leipojan suosikki, sillä tämä taikina on jämäkämpää eikä sitä tule helposti ylisekoitettua. Ylisekoitettu taikina on menetetty tapaus ja ainut konsti on aloittaa koko homma alusta. 

Täältä löytyy ensimmäinen macaron kokeiluni, joka onnistui mielestäni hyvin ensikertalaiselle. Samaisesti postauksesta löytyy myös kattava tietopaketti macaronien teosta. Lisäksi kokosin tekstiin muutamia sudenkuoppia, jotka voivat vaikeuttaa macaronien tekoa.


 Olen kerran aiemmin testannut macaroneja italialaiseen marenkiin tehtynä ja tuolla kerralla taikina jäi liian paksuksi eli sitä olisi pitänyt sekoittaa enemmän. Macaroneihin jäi rumat huiput pinnalle. Tarkemmin tästä operaatiosta voi lukea täältä.

Nyt päätin sitten yrittää tätä hommaa uudestaan ja maltoin sekoitella taikinaa tarpeeksi kauan, jolloin macaronien pinnasta tuli ihan nätti. Mutta macaronit paistuivat silti jotenkin vähän rumiksi sisältä. Macaronit olivat sisältä pehmeitä ja päältä rapeita, niin kuin kuuluukin, mutta jotenkin sisus jäi vähän huonohoksi. Pitsijalkakin jäi aavistuksen epätäydelliseksi, mutta tämä on ihan tuttu ilmiö macaroneja tehdessä.

Minulla onnistuu macaronit parhaiten tavallisesta marengista.


Latasin youtubeen videon macaronien valmistuksesta. Ja nimenomaan italialaiseen marenkiin valmistettuna. Ei ole väliä mihin marenkiin macaronit tekee, periaate on aina sama.

Sveitsiläinen marenki muistuttaa italialaista, mutta siinä valkuaiset vaahdotetaan sokerin kanssa vesihauteessa. Italialaisessa marengissa valkuaisvaahdon joukkoon valutetaan siirappia, joka on mielestäni huomattavasti helpompi konsti saada jämäkkää marenkia.

Italialaisen marengin perusohje löytyy ensimmäisessä kappaleessa olevan linkin takaa. Italialaisesta marengista voi valmistaa myös ihanaa marenkikreemiä, joka on täydellistä kakkujen kuorruttamiseen.

30-40kpl

150g mantelijauhetta
150g tomusokeria

120g valkuaisia
2rkl sokeria
(elintarvikeväriä)

150g sokeria
½dl vettä

Italialaiseen marenkiin tehty taikina vaatiin hieman enemmän sekoitusta mitä tavalliseen marenkiin tehty taikina. Nyrkkisääntö on että macaron taikinaa pyöräytetään noin 50 kertaa. Italialaiseen marenkiin tehtynä sanoisin että 80 pyöräytystä on lähempänä.  


Tein näitä macaroneja ystäväni tyttären lakkiaisiin. Tein osasta Homer Simpson teemaisia. Eli macaronit muistuttavat hieman Homerin donitsia, jossa on vaaleanpunainen kuorrute ja nonparelleja. Ovelaa. Videolla näkyy myös tekemäni kakun koriste.


 Macaronien tekoon käytän yleensä Proegg valkuaisia purkissa, jotta ei tarvitse itse erotella valkuaisia ja keltuaisia. Mikäli kuitenkin haluaa erotella munat itse, täällä on siihen vinkkejä. Lisäksi linkin takaa löytyy vinkkejä, mitä tehdä ylijäämäkeltuaisille.


Macaroneja vuodelta 2014.
 
Kautta aikain toinen macaron testaukseni löytyy täältä. Sekin on vuodelta 2013.
Jouluiset macaron leivokset löytyy täältä.
Macaronjäädykkeen ohje täällä


Poikamme ristiäisiin tein sinisiä macaroneja. Testasin myös macaron valmisjauhetta, mutta se on ihan katastrofaalista! Katso tarkemmin tästä kokeilusta täältä.


Kannattaa kokeilla myös crème brûlée macaroneja!
Noiden kanssa kävi tosin niin, että sekoitin taikinaa aavistuksen liikaa, jolloin pitsijalka lässähti uunista tulon jälkeen. Mutta hyviä ja kohtalaisen nättejä silti olivat. 


Hauskojen Kirby (pelihahmo) macaronien ohje löytyy täältä.


Kommentit

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3