Kukkakimppu-voileipäkakku



Nämä kukkakimppua muistuttavat voileipäkakut ovat olleet tänä vuonna muodissa. Meillä oli miehen kanssa hääpäivä ja tämä kakku passasi mielestäni täydellisesti juhlaan. Kakun koristelu tosin vie yllättävän kauan aikaa, mutta lopputulos on hurmaava!
 
Kakku on koottu 2 litran kulhoon ja se on tehty kinkkuvoileipäkakkuni ohjeella.  
Leipää tätä varten ei tarvitse kuin yksi paketti. Täytteen ohjeenkin voi puolittaa tätä kakkua varten. 
Kostutukseen käytin lihalientä (vettä + lihaliemikuutio).

Kuorrutteeseen laitoin 400g ruohosipulituorejuustoa ja 50g majoneesia. Vähempikin tosin riittäisi.
Koristeena on mm. juustoa, leikkeleitä, tuoretta persiljaa, tuoretta basilikaa ja tomaattiruusuja.

 

 Kakku kootaan samalla tavalla kuin kääretorttupohjista koottu täytekakkukin. Vuoka kannattaa vuorata kelmulla ennen ainesten latomista vuokaan. Makean kakun kokoamisesta vuokaan löytyy videokin youtube kanavaltani.


 Juustona kannattaa käyttää jotain pehmeää ja kermaista juustoa, esim. oltermanni. Gouda oli ihan liian kovaa tähän eikä sitä saanut käärittyä rullalle. Juustoa kannattaa leikata höylällä juustokiekon reunoilta (kts. kuva yllä).
 
 

 Palanen kääritään rullalle.
 

 Leikkasin rullan vielä kahtia, sillä kakun pinnalle ei kannata laittaa kovin korkeita juusto- ja leikkelerullia. Leikkeleen kanssa kannattaa tehdä tosiaan samoin.


Laitoin basilikan lehtiä alas varren ympärille. Persiljaa sitten tökin sinne tänne väleihin.
Koristeeksi kannattaa tosiaan laittaa myös jotain vihreää, sillä muuten kimpusta tulee oudonnäköinen. Ja suosittelen nimenomaan käyttämään yrttejä, sillä salaatinlehdet eivät mielestäni ole yhtä nättejä.



Kimpun varsi on leikattu kurkusta. Myös kevätsipulin varsia voisi käyttää.
Voileipäkakut kannattaa aina säilyttää tiiviin kuvun tai kelmun alla ja tarjoilla mielellään koristelupäivänä. 


Tomaattiruusut on tehty tomaatin kuorista. Tarkempi ohje niihin löytyy tästä postauksesta. 
Toki tuostakin voisi tehdä vielä videon youtubeen.

Kommentit

  1. Minulla oli mennyt tämä trendi ohi, onpa hauska idea. Todella ihana ja kaunis kakku!!!

    VastaaPoista
  2. Kiva kakku, ihan erilainen kuin muut mitä oon nähnyt.
    Osallistu kastehelmi kulhojen (6) arvontaan mun blogissa.

    VastaaPoista
  3. Aivan ihana...pitää kokeillä voikkokakkua tälläisessäkin muodossa =D

    VastaaPoista
  4. Kivan näköinen, oikein kesäinen. :)

    VastaaPoista
  5. Eipä tarvitse kukka-asetelmaa pöytään, kun on näin kaunis kakku!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3