Pöllökakku




Tämä kakku meni 1v syntymäpäiville. Sain synttärisankarin äidiltä kuvan, jonka mukaan koristelin kakun. Pöllöt ovat niin söpöjä. Kaksi aiemmin tekemääni pöllökakkua löytyy täältä ja täältä.


Kakku on koottu 1,5 kääretorttupohjasta 2 litran kulhoon. Täytteenä on suklaa- ja vadelmamousset. Kakun täyttämisestä löytyy tarkemmin täältä. Kakku on kuorrutettu kermavaahdolla. Kermavaahdon joukkoon ei kannata lisätä liivatetta sisältävää tuorejuustoa sokerimassakoristeiden takia. 



Nokka on kiinnitetty cocktail tikuilla. Myös silmien alla on coktail tikut. Olisi ollut parempi tehdä pursotukset marenkikreemistä, sillä kermavaahto ei ole kovin hyvä eriste tai tarttumapinta sokerimassakoristeille. Pöllöltä alkoi valumaan kyynel oikeasta silmästä. Muutenkin massa meinasi hieman hikoilla, kun sokerimassa ei saisi joutua kosketuksiin liivatetta sisältävän täytteen kanssa. Onneksi juhlaväkeä tämä ei haitannut.



 Värjäsin kermavaahdon violetilla pastavärillä ja kuorrutin sillä kakun kauttaaltaan.
 Sokerimassakoristeisiin käytin terälehtimuottia ja leikkasin siitä kolmiomaisia paloja. Parempaa kolmiomuottia minulla ei ollut.

Asettelin tummanvioletit palaset alalaitaan ja lisäsin kerroksia samalla vaalentaen massan väriä. Toisesta kerroksesta eteenpäin palaset asetetaan toisinpäin.


Pursotukset on tehty kermavaahdolla, jonka joukkoon lisäsin 2rkl vaniljakreemijauhetta. 
Kakkua varten meni n.5dl kermaa. Tämänlaista pursotusta kutsutaan petal-pursotukseksi. Sen ohje löytyy tältä videolta kohdasta 9:43.


Koristeet ovat sokerimassaa. Rusetin ohje löytyy täältä
Korvat kuivasin tuolleen hauskasti kahden ympyrämuotin välissä. 
Suihkutin päälle vielä helmiäis spraytä. Rusetin maalasin tomuvärillä.


Onnea synttärisankarille!

Kommentit

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3