Minecraft kakku (video)



Minulta on toivottu paljon ohjevideota Minecraft kakkuun, joten päätin toteuttaa katsojieni toiveen ja tein ystäväni tyttären syntymäpäiville Minecraft kakun. Olen tehnyt Minecraft kakun kaksi kertaa vuosia sitten. Tämä onnistui mielestäni parhaiten.

Kakkupohja on 20x20cm voikakkupohja (6 munan ohje). Kakusta riittää syötävää n.20 hengelle. Kakun voi koota myös kääretorttupohjista!

Täytteenä kakussa on mansikkamousse. Kakku on kuorrutettu suklaakreemillä, sillä se on ihanan makuista ja kovettuu kylmässä hyvin. Kakku on kuorrutettu ruskean ja vihreän sävyisillä sokerimassoilla. Creeper ilme syntyy mustasta massasta. Tarkemmat koristeluohjeet videolla.


Mansikkamousse

5dl kermaa
400g tuorejuustoa
2-3dl mansikkahilloa
6 liivatelehteä
tilkka vettä

Käytän nykyisin marjamousseissa hilloa, koska niillä saa enemmän makua aikaan. Pelkät marjat ovat hyvin miedonmakuisia ja olen pari kertaa saanut palautetta, että kakku kaipaisi hilloa tms. lisämauksi. Hillo on keitetty kokoon, joten siinä on ihanasti makua. Kakun täyttämiseen löytyy vinkkejä täältä.

Kakun kuorruttamisesta kreemillä voi lukea tarkemmin täältä. Marenkikreemi soveltuu tämän kakun koristeluun myös oikein hyvin. Kermavaahto on hieman liian lötköä, mutta voi sitäkin käyttää. Sokerimassaneliöt voi leikata puukolla, hyrrällä tai muoteilla.


Videolla vilahtavaa piping geliä löytyy täältä. Katso piping gel hauskan vesiputouskakun tai maatilakakun päällä. Liima-aineena voi käyttää myös tuoretta kreemiä, jos ei halua piping geliä ostaa.

Katso aiemmat Minecraft kakkuni täältä (2015) ja täältä (2014).

Kommentit

  1. Voisitko joskus tehdä videon voileipäkakku-kukasta? :) olisi kiva nähdä miten se noin niinkuin onnistuu käytännössä. Ja titenkin jos viitsit, laittaisitko myös vinkkejä täytteistä? Kiitos ihanasta blogista/videoista, sua on niin kiva seurata,katsella,kuunella! <3 T: Ellu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =)) <3
      Minulta löytyykin jo ohjevideo tomaattiruusuun lohivoileipäkakun ohjeesta: http://kakkumonsterinkakut.blogspot.fi/2017/05/lohihyydykekakku-video.html. Blogista löytyy ainakin kana- ja kinkkuvoileipäkakut. Mut jatkossa varmasti tulee lisää ;) Kiitos ihanasta kommentistasi!

      Poista
    2. Kiitos vinkistä <3 :) Hehe, anteeksi jos olin epäselvä mutta tarkoitin tuolla kukalla että olisi kiva nähdä kun teet videon "kukkakimppu"- voileipäkakusta. Muistaakseni teit sen kerran hääpäiväivälle ja se oli aika jännä :)

      Poista
    3. Aa joo :D pitääpä tehdä kun joku sellaista kakkua taas kaipaa ;)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3