torstai 9. marraskuuta 2017

Isänpäiväkakku (video)



Isänpäivä on ensi sunnuntaina ja päätin sen kunniaksi kutsua pieneen kotikeittiöstudiooni vieraaksi oman isäni! Koristelimme molemmat omat täytekakut, mutta minä annoin hieman tasoitusta koristelemalla omani täysin sokkona!

Yllä olevassa kuvassa on isäni taideteos! Hän koristeli ensimmäistä kertaa elämässään täytekakkua. Olen hyvin ylpeä hänen aikaansaannoksestaan!


Tässä taas minun mestariteokseni. Pientä haastetta tietty toi se, ettei saanut käyttä silmiä.. Nonparelli rykelmä vasemmassa laidassa on aika ruhtinaallinen. Mutta maku oli hyvä!


Pohjia varten paistoin kääretorttupohjan, josta leikkasin ympyrämuotilla kuusi palasta. Yksi palanen oli noin 13cm halkaisijaltaan. Tein itse asiassa ohjeen 1,5-kertaisena eli kuudella kananmunalla, jotta pohjasta tulisi tavallista paksumpi. Täytteeksi tuli itse tehtyä kirsikkahilloa ja kermatuorejuustoseosta (5dl kermaa + 200g vaniljatuorejuustoa + 2rkl vaniljakreemijauhetta). Tosin seosta jäi ehkä 70% yli, että hiukka pienempikin määrä olisi riittänyt.. Mutta meillä oli hauskaa!



Hyvää isänpäivää kaikille!  💙

0 kommenttia: