Luukku 8: Korvapuusti keksit (video)



Korvapuusteja syödään luonnollisesti ympäri vuoden, mutta minusta ne sopivat erityisen hyvin jouluun. Korvapuustien inspiroimana päätin kokeilla jotain ihan uutta ja päädyin yhdistämään korvapuustit ja keksit. Lopputulos oli aivan ihana! Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen minä vuodenaikana tahansa!

Keksitaikina on perus vaniljakeksitaikinani, joka on myöskin suuri hitti joka juhlissa. Lisäsin tällä kertaa kuitenkin mukaan vähän kardemummaa. Täyte on hyvin pitkälti perus korvapuustitäyte, mutta joukkoon kannattaa lisätä hieman vehnäjauhoja, jotta täyte ei leviä uunissa.


20-30kpl

125g voita huoneenlämpöisenä
1,5dl sokeria
1 muna
3dl vehnäjauhoja
½tl vaniljajauhetta
½tl kardemummaa

Täyte:
100g voita huoneenlämpöisenä
1dl fariinisokeria
1 rkl kanelia
2 rkl vehnäjauhoja
raesokeria


Taikinaa varten sekoita voi ja sokeri. Älä vaahdota. Mikäli taikinan joukkoon tulee ilmaa, leviää keksit rumasti uunissa.  Lisää muna. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon pienissä erissä. Seosta voi sekoittaa vatkaimella tai käsin. Kääri taikina kelmuun ja nosta jääkaappiin vähintään puoleksi tunniksi.
 
Täytettä varten vaahdota voita ja sokeria minuutti. Lisää kaneli ja vehnäjauhot. 

Kauli taikina silikonimaton tai leivinpaperin päällä levyksi. Käytä kaulimisapuna vehnäjauhoja. Taikinalevy saa olla vähintään ½cm paksu. Taikinasta tulee vajaa 30x40cm levy. Levitä täyte keksitaikinalle tasaisesti. Kääri taikina tiukalle rullalle. Voit käyttää käärimisapuna alustaa/leivinpaperia. Mikäli rulla vaikuttaa lötköltä, nosta se vielä 30 minuutiksi jääkaappiin.


Leikkaa rullasta reilu sentin paksuisia paloja ja nosta ne uunipellille. Ripottele päälle raesokeria. Paista 170 asteessa noin 10min. Anna keksien jäähtyä hyvin. Taikinapötkön voi myös pakastaa myöhempää käyttöä varten.

Näistä tuli niin ihania, etten raskinut vielä näitä töihin tai kavereille! Ahmattina söin suurimman osan itse ja annoin tietenkin perheelle myös. Nämä maistuvat ihan aidoille korvapuusteille, mutta ovat nopeampia tehdä! Mitään maailman kauneimpia keksejä näistä ei tullut, mutta ihan hauskoja kuitenkin. Suosittelen!

Kommentit

  1. Moikka! Jos taikinan laittisi muffinipaperiin nii vältyttäisiinköhän pahimmalta leviämiseltä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paperista jää herkästi vähän hassu kuvio reunoille, mutta aina voi toki testata. Semmonen whoopie matto (vähän kuin macaron matto mutta isompi) voisi toimia kans.

      Näiden keksien kohdalla pieni leviäminen ei minua haitannut =) Fantasia pipareita tehdessä tämä vaniljataikina ei juurikaan leviä.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3