Persikkainen kukkakakku



Tykästyin tähän kakkuun kovasti. Ja tätä oli kiva värkätä. Näin netissä tämäntyylisen koristelun ja yllätyin miten hyvin toteutus onnistuikaan. Kakku on pieni kulhoon koottu täytekakku.

Pohja: 

Täyte:
1dl kermaa
1/2 prk rahkaa
2-3rkl sokeria
1/2 tölkkiä persikoita
3liivatelehteä
tilkka kuumaa vettä

Kostutus:
persikoiden lientä

Tee kääretorttupohja noin 20x30cm vuokaan.

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen 10minuutiksi. Vispaa kerma ja lisää rahka sekaan. Soseuta persikat ja lisää soukkoon. Kuumenna vesitilkka ja sulata liivatteet siihen. Jos vesi ei ole tarpeeksi kuumaa ja liivatteet eivät meinaa sekoittua siihen, laita seos vähäksi aikaa mikroon.

Leikkaa kääretortusta erikokoisia ympyröitä. Kokoa kakku kelmulla vuorattuun kulhoon. Käytin 2litran kulhoa enkä täyttänyt sitäkään aivan kokonana. Normaalisti teen kokonaisen kääretortun ja kokoan kulhon täyteen. Laita täytettä joka väliin. Kostutuslientä ei tarvita paljon. Näin jälkiviisaana toteaisin vielä, että kannattaa lisätä väliin moussen lisäksi aprikoosihilloa, jotta saa enemmän makua. ;) Lemon curd voisi sopia myös. Jos teet isomman kakun, niin tuplaa täyte ja laita 4-5liivatelehteä. 
Anna hyytyä jääkaapissa yön yli. 4h ei tahdo riittää.

Koristele kakku mielellään seuraavana päivänä. Vuoraa kakku kermalla tai sokerikreemillä.
Laita päälle noin 15cm halkaisijaltaan oleva ympyränmallinen pala valkoista sokerimassaa tai marsipaania. Laita päälle myös pieni, pyöreä pala leivinpaperia suojaksi, kun kakun päälle tehdään lopussa viiltoja.

Violetti marsipaani on tehty tummanpunaisen ja -sinisen sekoituksesta. Noin puolet ja puolet. Kauli marsipaani noin 2-3mm paksuiseksi levyksi ja asettele kakun päälle. Painele reunat tasaisiksi kämmenillä varovasti. Leikkaa ylimääräinen marsipaani pois, niin että reunoille jää vajaa 1/2cm marsipaania. Siisti reunat veitsen ja marsipaanityökalujen avulla.
Laitoin vielä letin kiertämään kakkua.


Tee plus-merkki kakun päälle terävällä veitsellä. Älä leikkaa liian syvälle. Muotoile sakaroita tekemällä lisää viiltoja ja nosta ne kuvan osoittamalla tavalla sivulle. Poista leivinpaperi keskeltä.


 Ruusu ja lehdet tehty marsipaanista. Tarkempi ohje löytyy täältä.

Kommentit

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3