Tiramisupavlova



Pavlova ja tiramisù pääsevät top10 suosikkileivonnaisteni joukkoon ja ajattelin, että olisi hauska yhdistää nämä kaksi klassikkoleivonnaista joulun alla!

Käytin kakkuun valmis marenkipohjia, mutta paras lopputulos tulee itse tehdystä marenkimassasta. Ohjeella tulee kaksi 20-24cm pohjaa tai kolme pienempää.

Marenkipohjat:
3 valkuaista
175g hienoasokeria
1tl maizenaa
½ tl vaniljajauhetta
 
Täyte:
2 dl kermaa
1 tl pikakahvijauhetta
1 rkl tomusokeria
Savoiardi keksejä
2 dl kahvia
(1 rkl likööriä)
2-3 tl sokeria 

Pohjia varten vaahdota valkuaiset ja lisää puolet sokerista. Vatkaa seos kovaksi ja kiiltäväksi. Lisää joukkoon loput sokerista, maizena ja vanilja. Sekoita tasaiseksi. Pursota marengilla leivinpaperille 2-3 kiekkoa. Paista 120 asteessa noin 1-1,5h. Anna jäähtyä hyvin.

Täytettä varten lisää pikakahvijauhe kerman joukkoon. Vaahdota seos kuohkeaksi. Lisää tomusokeria maun mukaan. Sekoita keskenään kahvi, likööri ja sokeri. Dippaa savoiardi keksit kahvissa ja nosta marenkipohjille. Nosta ensimmäinen marenkipohja tarjoilualustalle ja lisää päälle puolet kermasta. Noista toinen palanen päälle ja lisää loput kermasta. Mikäli teet kolmikerroksisen kakun, kannattaa täyte tuplata.Koristele kakku karkeilla ja sokerikoristeilla.



Parasta tässä kakussa oli tuo täyte, koska valmis marenki ei ole yhtä hyvää kuin itse tehty. Mutta tulipahan noitakin pohjia testattua. Tiramisù on parasta ihan sellaisenaan eikä se välttämättä makeaa marenkia enää kaveriksi kaipaa, mutta mielestäni tämä kakku on todella kaunis ja sopisi hyvin vaikka joulupöytäänkin. Katso myös ohje nopeaan tiramisùjuustokakkuun!

Kommentit