Nallekakku 3D



Olen jo pitkään halunnut kokeilla tämmöisen nallekakun tekemistä ä. Tätä kakkua oli hauska tehdä, mutta yllättävän haastava oli saada kakusta sopusuhtaista. Ei kannata hermostua jos ei aluksi meinaa onnistua. Suklaakakkupohjaa kannattaa ainakin kokeilla.

Kakkupohjat (15cm ja 20cm) ovat dark chocolate mud cake reseptillä tehty. Kuorrutteena on vaahdotettua maitosuklaa ganachea. Toki voi käyttää myös valmista suklaakermaa, mutta siitä ei tule yhtä hyvä. Suklaakreemikin käy, mutta minun makuuni siitä tulee hieman liian tuhti. Tämä kakku on huomattavasti helpompi tehdä tiiviistä kakupohjasta kuin sokerikakkupohjasta.


Korvina voi käyttää keksinpalasia, sokerimassaa tai suklaata. Silmät ja nenä ovat mustaa marsipaania, mutta karkitkin kävisivät hyvin.


Kakkupohjia on helpoin kaivertaa, kun pohjat ovat hieman kohmeessa. Mutta onnistuu pelkästään jäähtyneenäkin. Kakkupohjia voi pitää pakkasessa 2-3h ennen leikkaamista. Pohjat voi leikata kahteen osaan ja täyttää suklaa ganachella, mutta ei ole pakollista.


Ensin laitoin n.6-7cm kokoisen ympyrämuotin päällimmäisen kakun päälle mallaamaan hieman nallen kaulaa. Siitä sitten lähdetään kaivertamaan nallea. Kannattaa aloittaa selästä ja ottaa huomioon, että sivuille tulee tassut, joten sivuja ei kannata leikata kovin paljon. Jos kakun kanssa meinaa mennä hermot tai usko meinaa loppua, niin tassut voi myös tehdä erillisistä kakkupalasista ja kiinnittää vaikka cocktailtikuilla.


 Jalat muotoillaan alimmasta kakkupohjasta. Tässä kuva, miltä kakun tulisi näyttää ylhäältä päin katsottuna. Tästä voi myös piirtää itselle sabluunan, jos siitä on apua leikkaamisessa. Etutassut saavat ulottua alempaan pohjaan asti. Tassuja oli yllättävänä hankala hahmottaa, mutta kun pikkuhiljaa kaivertaa kakkua, niin ei tule leikattua liian suurta palasta kerralla.
 
Ylijäämä kakusta on näppärä tehdä vaikka cake popseja, kun sekoittaa sekaan esim. philadelphia marabou suklaatuorejuustoa.


 Pään muotoilin riisimuromassasta. Pää on kiinnitetty puisen kakkutuen avulla.


Korvat ja tassunkärjet tein keksinpalasista.


Kakun voi vuorata kokonaan ganachella ennen pursottamista, mutta ei ole mikään välttämättömyys. Käytin n.½cm kokoista pyöreää tyllaa ja kuorrutin nallen tuommoisilla pienillä ganache pötköillä. Kuonon voi muotoilla riisimuromassasta, sokerimassasta tai sitten vain lisätä siihen kohtaan enemmän ganache.
 
Jos ganache on liian lötköä, voi sitä pitää hetken jääkaapissa. Pursotinpussiin ei kannata laittaa paljon ganachea kerralla, sillä se sulaa helposti käsiin. Ganache jähmettyy näppärästi jääkaapissa, mutta ei ihan niin kovaksi kuin sokerikreemi.


 Tämä kakku on todella hyvänmakuinen! Nallen korvaan tai kaulaan voisi hyvin tehdä vielä sokerimassarusetin tai kukkia. Passaisi loistavasti pienen lapsosen syntymäpäiväkakuksi.


Nalle muistuttaa kovasti 1-vuotiaana saamaani nallea, johon ihastuin heti ihan silmittömästi. Sillä oli kaksi nimeä: Rakkis ja Miisi. Halasin nallea niin paljon, että sen täytteet valahtivat peffaan ja nenänkin imin kymmeniä kertoja irti. Pappani ompeli nenän uskollisesti uudestaan ja uudestaan kiinni, mutta lopulta nenä vain katosi johonkin. Kerran nalle unohtui jollekin huoltoasemalle, kun olimme automatkalla ja jouduimme ajamaan monta kymmentä kilometriä takaisin hakemaan tärkeää nallea. Ja oksennuksetkin nalle taisi kerran saada päälleen. Reppana on nykyään tarkkaan vaalittua museotavaraa.

Kommentit

  1. Voi mikä ihanuus! Mun pitäis itselleni tehdä tällainen, nalleista kun kovasti tykkään :)

    VastaaPoista
  2. Nalle on kyllä supersöpö <3 Kuin myös tarina vanhasta nallestasi :D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3