sunnuntai 19. tammikuuta 2014

S'mores pie



S'mores on amerikassa klassikko, joita tehdään etenkin retkeillessä.
Tämä piirakka on näiden innoittama.

Ei oikeastaan ole väärää tapaa tehdä s'mores karkkeja, sillä niihin voi käyttää omia suosikkimakujaan, mutta yleensä ne tehdään graham cracker kekseistä, maitosuklaasta ja vaahtokarkeista. Keksien väliin laitetaan suklaapalanen ja väliin paahdettu vaahtokarkki. S'mores karkkien innoittamia leivonnaisia näkee blogeissa paljon, mutta tämä resepti oli eniten kiehtova, sillä raaka-aineet ovat hyvin yksinkertaiset ja uskolliset alkuperäiselle reseptille. Graham cracker keksejä en ole Suomessa nähnyt, joten käytin tähän Digestivekeksejä, sillä niistä tulee aina hyvä piirakkapohja ja ne passaavat tähän muutenkin hyvin. 

8-10:lle henkilölle

Pohja:
160g (n.5dl) Digestive keksejä (30% täysjyvä)
70g voita/leivontamargariinia

Täyte:
3dl kermaa
3dl maitoa
280g (maito)suklaata
ripaus suolaa
2 munaa

Päälle:
n.250g vaahtokarkkeja
25g suklaata

Murskaa keksit ja lisää joukkoon sula rasva. Sekoita tasaiseksi ja painele keksi-rasvaseos n.22cm halkaisijaltaan olevan piirakkavuoan pohjalle. Paista pohjaa uunissa 160 asteessa 8-10min.

Täytettä varten lämmitä kerma ja maito kattilassa. Lisää suklaat ja sekoita kunnes suklaa on sulanut ja seos on tasaista. Lisää suola ja anna jäähtyä ainakin 10min. Riko kananmunat kulhoon ja vatkaa niiden rakenne rikki. Lisää ohuena nauhana seokseen koko ajan sekoittaen. Kaada täyte vuokaan ja paista 15-20min, kunnes seos on hyytynyt.

Asettele vaahtokarkit piirakan päälle ja paahda niitä uunin grillivastuksen alla vielä hetki. Varo polttamasta vaahtokarkkeja. Ne ottavat värin melko nopeasti. Itse kuumennan karkit mielummin butaanipolttimella, sillä se on nopein ja tarkin kuumentamaan karkit.

Butaanipolttimella saa näppärästi tehtyä myös esim. crème brûlée jälkiruoan tai sillä voi kuumentaa marengin pintaa. Itse käytän tuota laitetta yllättävän usein. Pursota päälle vielä hieman sulaa suklaata.


 Oli kyllä hirmu hyvää! Mutta aika tuhtia. Kannattaa aloittaa syöminen varovasti ettei tule huono olo. Semmoinen varoitus vielä, että tähän jää koukkuun!


16 kommenttia:

  1. Eiiiih tätä aamuyön USA-nostalgiaa!! :D Kunnon oikeat s'mores on niiin niin niin hyvää, just sellasta "hola fatty" -tavaraa mutta ihan paras amerikkalaisten keksintö ikinä :D Olen kuolannut muitakin s'mores -reseptejä eri blogeista mutta mikään ei ole saanut välitöntä kokeiluintoa aikaan mutta se muuttui nyt. Tätä mä teen ihan ehdottomasti. Ja pian. Ahh.

    God I miss America sometimes. Ja nyt on nälkä. Miten mun nyt pitäis voida jatkaa unia? :D

    VastaaPoista
  2. Heh, tämä resepti herätti heti minunkin mielenkiintoni! =D Tästä tulee heti s'mores mieleen. Ja tosi hyvää oli! =) Toivottavasti sait vähän nukuttua, jotta nyt jaksaa leipoa! ;) Haaveilen itsekin USA:n reissusta. Canadassa olen käynyt. New York olis kyl ehdoton. Ja toki sit jossain Californiassakin pitäs käydä. LA tai sit San Diego, koska sillä on tuttuja. ;)

    VastaaPoista
  3. En yhtään ihmettele, jos jää koukkuun. On se nimittäin todella herkullisen näköistä ja vielä kun reseptin lukaisee, niin nälkä kasvaa. Täytyy kyllä kokeilla joskus ja olisi mukavaa päästä itsekkin joskus käymään Amerikassa. =)

    VastaaPoista
  4. Wau.. Smores- herkut on olleet pitkään kokeilujen listalla, mutta vielä en ole ehtinyt :D Tämä vaikuttaa ihanalta ja varmaan lastenkin makuun. Grillatut vaahtokarkit on ihan parhaita.

    VastaaPoista
  5. Onpas jännä resepti! Pitää lisätä testattavien listalle - just kun sain sieltä yhden reseptin pois, niin toinen tulee tilalle. Onhan tässä aikaa testailla , pikkuhiljaa. :)

    VastaaPoista
  6. Ihanalta ja helpolta vaikuttava ohje, jota voisi vaikka viikonloppuna väsätä ;)

    VastaaPoista
  7. Tämä ei liity tähän postaukseen mitenkään mutta kysyn kuitenkin. Mistä ostat/tilaat pastavärejä? Mihin hintaan? Jos tilaat, niin onko suuret postikulut ja kuinka nopea toimitus? Kiitos jos vastaat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. UllanUnelma tai Confetti verkkokaupoista yleensä ostan. Maksaa noin 5e/kpl. Pelkkien pastavärien postikulut luulisi olevan 2-3e. Uu:ssa on halvemmat postikulut, mutta sieltä on nykyisin vaikeampi löytää tuotteita. Molemmissa on nopea toimitus. Monesti on lähetys tullut 2-3päivässä. Oulussa esim. Kärkkäinen (tavaratalon tapainen) myy myös leivontatuotteita. Isommissa kaupungeissa saatta olla kakkutarvikeliikkeitäkin.
      Tässä esim. yks linkki: http://www.ullanunelma.fi/pastavarit

      Poista
  8. Ihanan kuuloinen resepti. Taidan kokeilla tätä, mutta kuinka kauan kyseinen leivos pysyy hyvänä? :) Onko sellainen että pitää heti syödä vai pysyykö pidempäänkin hyvänä? :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pysyy tosi kauan hyvänä. Itse söin viimeisin palan varmaan kaksi viikkoa valmistuksesta ja tosi hyvää oli vielä =)

      Poista
  9. No hyvä! :) Kivempi tehdä kun ei tarvitse heti kerralla kaikkea saada syötyä tai tarjottua muille.

    VastaaPoista
  10. Olen pitänyt nyt leivosta täytteen kanssa uunissa n. 20 minuuttia eikä se vaikuta ollenkaan hyytyneeltä. Missähän voisi olla vika? :/ Kokeilin haarukalla ja pintaan oli vain tullut kalvo, muuten löysää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täyte voi tuntua uunissa vielä löysältä, mutta se kiinteytyy lisää jäähtyessään. Toki piirakkaa voi pitää vielä 5min uunissa lisää, jos tuntuu että se on raaka. Itsellä nuo ainemäärät olivat kyllä juuri sopivat.

      Poista
    2. Pidin 5-10 minuuttia lisää ja se oli kiinteytynyt. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi <3