Kurpitsapiirakka



Kurpitsapiirakka sopii hyvin syksyyn ja halloweeniin. En ollut aiemmin maistanut tätä suosittua amerikkalaista herkkua ja olin aluksi todella epäileväinen, mutta ihan turhaan. Piirakka oli todella hyvää!

Jos ei satu löytämään kurpitsasosetta valmiina, niin sen voi tehdä itse. Soseutettua kurpitsaa voi löytää kaupoistakin valmiina markettien Amerikka-hyllyistä.

23cm vuoka
10-12hlölle

Piirakkapohja:
110g voita
4dl vehnäjauhoja
0,5tl suolaa
2rkl sokeria

Täyte:
1 muna
1prk kondensoitua maitoa
1dl sokeria
0,25tl neilikkaa
1tl suolaa
0,75tl kanelia
0,25tl inkivääriä
1rkl vehnäjauhoja

Pohja: Mittaa ainekset monitoimikoneeseen ja sekoita kunnes seos on murumaista. Lisää 1rkl vettä ja sekoita hyvin. Lisää toinen ruokalusikallinen vettä ja sekoita kunnes taikina on tasaista ja sileää. Lisää tarvittaessa vettä, mutta varo lisäämästä liikaa. On parempi että ainekset saadaan yhdistymään keskenään vaikka suurempaa nopeutta käyttämällä. Kääri taikina kelmuun ja laita tunniksi jääkaappiin odottamaan. 

Esipaistaminen: Kauli taikina jauhotetulla alustalla levyksi ja nosta piirakkavuokaan. Leikkaa ylimääräiset reunat pois. Aseta piirakkapohjan päälle leivinpaperi ja kuivattuja herneitä. Paista pohjaa 10min 170 asteisessa uunissa. Poista herneet ja leivinpaperi ja paista pohjaa vielä toiset 10min. Taikinan tulee olla keskeltä osittain raakaa.

Täyte: Mittaa kaikki ainekset isoon kulhoon ja sekoita puukauhalla, kunnes ainekset ovat sekaisin eikä seoksessa ole kokkareita. Kaada täyte esipaistetun piirakkavuoan päälle ja paista 170 asteessa noin 30min tai kunnes täyte on kiinteää eikä tutise ravistettaessa. Anna piirakan jäähtyä kokonaan. 

HOX!
Alkuperäisessä ohjeessa kehoitettiin käyttämään 2,35dl makeuttamatonta maitotiivistettä (evaporated milk) ja 2,6dl sokeria, mutta minulla sattui olemaan vain makeutettua maitotiivistettä (kondensed milk), joten vähensin sokerin määrää yli puolella. Makeuttamatonta maitotiivistettä löytyy myöskin marketeista.


Tarjoile piirakka kermavaahdon kanssa ja ripottele koristeeksi hieman kanelia.


Piirakassa maistuu ihanasti myös joulun maut. Kiva piristys harmaan syksyn keskelle.
Kokeilkaahan tätä nyt halloweeniksikin! 

Kommentit