perjantai 14. lokakuuta 2016

Porkkanakakku



Olen tehnyt tätä ihanaa kakkua aiemminkin. Ohje löytyy blogista nimellä sadonkorjuukakku.
Muokkasin kuorrutteen ohjetta kuitenkin hieman ja tämä on minun mielestä parempi versio.
Ilman omenoita ja kinuskia tämä on perus porkkanakakku.

Pohjan ohje löytyy yllä olevan linkin takaa.

Tuorejuustokuorrute:
250g voita
6dl tomusokeria
100g vaniljatuorejuustoa
4tl vaniljasokeria

Vaahdota voita 5min. Lisää tomusokeri pienissä erissä koko ajan sekoittaen. Vaahdota toiset 5min kunnes seos on vaaleaa ja kuohkeaa. Lisää tuorejuusto ja vaniljasokeri. 

Tässä ohjeessa on vähemmän tuorejuustoa, mikä tekee kuorrutteesta helpommin käsiteltävän ja jämäkämmän. Ohjeella tulee myös enemmän kuorrutetta, jotta kakun väliin saa enemmän täytettä.


Täytteen voi pursottaa kakkupohjalle ja levittää vielä veitsellä. Laitan täytteen yleensä pakastuspussiin ja leikkaan kulma auki. Nopeaa ja helppoa. Levityksen käytän ns. kulmapalettia (L-paletti). Mikäli haluaa aivan täydellisen kakun, kannattaa väliin voi lisätä vielä paistettuja omenalohkoja ja kinuskia. Tarkempi ohje videon kera löytyy täältä.


Omenaruusu on tehty samalla tavalla kuin voileipäkakkujeni tomaattiruusu. Omena pyritään kuorimaan niin, ettei kuori katkea. Kuori kääritään rullalle ruusun muotoon. Ruusun päälle kannattaa valuttaa reilusti sitruunamehua, ettei se kuiva. Ruusu säilyy hyvänä päiviä.

 Koristelin kakun vielä syötävillä kukilla. Ennen leikkaamista kakun päälle voi valuttaa lisää kinuskia. Tai sitten kinuskia voi laittaa erilliseen tarjoilukulhoon, josta jokainen voi lisätä sitä oman maun mukaan.

Tämä on ehdottomasti suosikkileivonnaiseni!
Perus porkkanapiirakan ohje löytyy täältä.

Leivontafoorumi


Kakku osallistui myös leivontafoorumin syyskuun haasteeseen, jossa piti kehitellä omenalle ihana makupari. Leivontafoorumin haasteisiin voi osallistua kuka tahansa aktiivijäsen. Ei tarvitse olla bloggaaja tai ammattilainen. Foorumin jäseneksi pääsee, kun kirjautuu sisään ja käy kommentoimassa muutamaa tekstiä. Tarkemmat ohjeet täällä. Suosittelen tutustumaan foorumiin. Se on rento ja positiivinen ryhmä kaikille jotka ovat vähänkään innostuneet leipomisesta.

2 kommenttia:

  1. Tämäpä kuulostaa ja näyttää hyvältä! Nuo omenat sopivat varmasti täydellisesti tähän kakkuun. Porkkanoita on, omenoita on = kakku testiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Suosittelen kokeilemaan, tämä on lempikakkuni ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi <3