keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Runebergin juustokakut



Näitä leivoksia on näkynyt tänä vuonna monessa blogissa Runebergin leivosten sijaan. Näin idean ensimmäistä kertaa Sokerivaltakunta blogissa jokin aika sitten. Sanja oli keksinyt tehdä pipareista ja pähkinöistä juustokakun pohjaa muistuttavan seoksen ja painellut sen silikonisiin snapsilasimuotteihin. Erilaisia variaatioita on sitten netti pullollaan. Osa on tehnyt Runebergin torttutaikinan ja paistanut sen kyseisissä snapsivuoissa. 

Minä ajattelin tehdä näistä nopean ja helpon version. Keksiseos on tehty pelkästään pipareista ja voista. Runebergin torttuihinhan kuuluu käyttää joululta ylijääneitä piparkakkuja. Runebergin tortut on kostutettu punssilla, joten keksiseoksen joukkoon voi ripauttaa hieman punssia, rommia tai karvasmanteliöljyä. Täytteestä tein raikkaan käyttämällä mm. rahkaa ja sitruunaa.


Ostin oman silikonisen snapsivuoan coolstuff nettikaupasta. Mutta muotteja voi ostaa myös leivontatarvikeliikkeistä (esim. Confetti). Minulla on ollut kyseiset muotit ja pitkään ja olenkin miettinyt mihin niitä olisi hauskin käyttää. Muoteilla voi tehdä myös suklaalaseja ja tarjoilla maljoista moussea. Muotteihin voi myös sulattaa karkkeja ja tehdä karkkilaseja.

Tällä ohjeella tulee noin kahdeksan leivosta. .

Pohja:
300g piparkakkuja
100g voita
 (rommia/punssia/karvasmanteliaromia)

Täyte:
1dl kermaa
100g rahkaa  
½dl sokeria
1tl vaniljasokeria
3rkl sitruunamehua
2 liivatelehteä

Murskaa keksit tehosekoittimessa tai pussissa hienoksi jauheeksi. Sulata voi ja lisää joukkoon. Painele keksiseos tiiviistii snapsivuokiin ja nosta pakkaseen vartiksi jähmettymään. Kumoa pohjat vuoista.

Täytettä varten vaahdota kerma. Lisää sokerit ja rahka. Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä pari minuuttia ja sulata ne sitten kiehuvaan sitruunamehuun. Lisää seokseen ja sekoita tasaiseksi.


 
Pursota täyte koloihin ja nosta jääkaappiin jähmettymään 30 minuutiksi. Pieni määrä juustokakkutäytettä jähmettyy todella nopeaa. Täytettä jää todennäköisesti yli, sillä muotit ovat aika pieniä.


Nosta leivosten päälle vadelmahilloa ja pursota sen ympärille sokerikuorrutetta. Sokerikuorrutetta voi ostaa melkein mistä tahansa ruokakaupasta. Sokeriseoksen voi tehdä myös itse vedestä ja tomusokerista. Tomusokerin joukkoon lisätään muutama tippa vettä ja sekoitetaan tahnaksi.


Hyvää Runebergin päivää 5.2!

4 kommenttia:

  1. Aivan ihana ja niin kuin sanoit, tosi nopea! Rahkasta varmasti tuli paljon raikaampi leivos. ♥

    VastaaPoista
  2. Tuo 'Sokerivaltakunnan' ideoima torttu on minuakin houkutellut, ehkä koukuttaakin, kun testaan viikonloppuna. - Parasta teidän molempien leipomuksissa on se, ettei vanhaa ja perinteistä leipomusta ole liiaksi muunneltu...sen tunnistaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyl hauska idea! Minustakin on kiva, et perinneleipomuksen idea käy kuitenkin tästä vielä ilmi =)

      Poista

Kiitos kommentistasi <3