torstai 22. helmikuuta 2018

1v kakku



Pienen pojan syntymäpäiville toivottiin eläinaiheista kakkua. Mallia otin vähän Marsispossun hauskoista ristiäiskakuista. Väritoiveina oli minttu, valkoinen ja ruusukulta.

Kakku on 26cm suklaakakkupohja. Vuokaan mahtuu 8 munan taikina. Täytteenä vadelma- ja suklaamousset. Kakku on kuorrutettu marenkikreemillä (3 valkuaisen satsi) ja mintun värisellä sokerimassalla (750g). Vinkkejä täytekakun valmistamiseen ja koristeluun löytyy lisää täältä.

Samoille kutsuille meni myös iso kalavoikkari ja kinderpiirakka, mutta niistä ohjeet myöhemmin.


Hahmot on muovattu sokerimassasta. Pöllö ja norsu ovat aika symppiksiä. Pieni nalle yrittää epätoivoisesti kiinnittää juhlaviiriä kakun alalaidassa. Nimeä maalasin hieman kultaisella värillä.


Pallo on myös muovattu sokerimassasta ja maalattu kuparin värisellä elintarvikevärillä. Mielestäni tämä muistutti väreistäni eniten ruusukultaa, vaikka väristä tulikin aika tumma. Naru on rautalankaa. Koristeiden valmistus kannattaa aloittaa paria päivää ennen juhlia, jotta kaikki osat kerkeävät kuivua. Lisää eläinhahmojen muovaamisesta löytyy mm. täältä. Petshopkakkuvideolla näytän kissan muovaamisen. Tältä videolta löytyy ohjeet sokerimassanallen muovaamiseen.


Onnea synttärisankarille!

0 kommenttia: