perjantai 27. huhtikuuta 2018

Vappudonitsit (video)



Tänään tehdään donitseja useammalla eri kuorrutteella! Mikäli haluaa tänä vappuna kokeilla jotain kevyempää munkkien sijaan, niin suosittelen uunissa paistettavia donitseja. Donitsit voi myös ostaa valmiina ja tuunata itse.

Donitsit 
noin 12 kpl
 
1dl sokeria
1 muna
1,25dl kermaa/piimää/jogurttia
½dl öljyä
3dl vehnäjauhoja/gluteenitonta jauhoseosta
1tl leivinjauhetta
½tl ruokasoodaa
1tl kardemummaa/sitruunankuoriraastetta
½tl vaniljajauhetta

Sekoita sokeri, kerma, öljy ja muna keskenään vispilällä. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää seokseen. Voitele metallinen donitsipelti rasvalla. Kaada taikina pakastuspussiin, leikkaa kulma auki ja pursota vuokiin. Täytä kolot noin puolilleen. Paista 200 asteessa 6-7min. Anna jäähtyä hetki ja irrota vuoista.
 
Vinkki!
Terveellisempiä donitseista saa, kun korvaa puolet vehnäjauhoista täysjyvävehnäjauhoilla tai kaurajauhoilla. Sokerina voi käyttää esim. kookossokeria, joka on valkoista vähemmän prosessoitua.



Donitseista saa vieläkin mehevämpiä, kun ne dippaa sulassa voissa.
Päälle voi ripotella vielä kanelisokeria.

100g voita
1dl sokeria
1tl-1rkl kanelia



Tomusokerikuorrute

n.1dl tomusokeria
2-3tl vettä

Helppo ja nopea donitsikuorrute syntyy tomusokerista ja vedestä. Sekoita näistä levitettävä tahna, mutta lisää vettä varoen. Huomaa, että tomusokereitakin löytää valmiiksi maustettuina marketeista ja leivontatarvikeliikkeistä.

Kuorrutteen päälle voi ripotella vielä nonparelleja, karkkeja tai muita sokerikoristeita. Kuorrute jähmettyy nopeaa, joten ole ripeä.
 


Dominodonitsit

Suklaa ganache
100g maitosuklaata
0,75dl kermaa

Dominosuklaata voi ostaa lentokentiltä ja laivoilta. Mikäli et satu saamaan sitä käsiisi, käytä esim. Oreosuklaata (Marabou). Sulata suklaa ja kerma mikrossa puolella teholla 30 sek pätkissä välillä sekoittaen. Dippaa donitsit suklaassa tai lusikoi se donitsien päälle. Ripottele päälle Dominoita ja koristele suklaapalasilla. Ganachella kuorruttaa 5-6 donitsia.


Vaahterasiirappidonitsit

Sekoita tomusokerista ja vedestä paksu tahna. Lisää joukkoon vaahterasiirappia ja sekoita tasaiseksi. Dippaa donitsit kuorrutteeseen. Koristele donitsit siirappivohveleilla tai muilla ohuilla kekseillä/vohveleilla.



Salmiakkidonitsit

Sekoita tomusokerista ja apteekin salmiakkimixeristä levitettävä tahna.
Viimeistele donitsit nonparelleilla ja karkeilla.


Sitruunamarenki donitsit

Näistä voi tehdä hyvin myös kerrosdonitseja. Pursota toiselle donitsille Dr.Oetkerin Lemon muffin center tahnaa. Voit myös käyttää lemon curd tahnaa, mutta sitä kannattaa notkistaa mikrossa 5sek pätkissä. Pursota päälle vielä marenkia (1valkuainen + ½dl sokeria) tai kermavaahtoa. Ohjeella kuorruttaa 5-6 donitsia.

 Kuorrutin donitsit sitruunatomusokerista tehdyllä kuorrutteella. Kuorrute jäi vähän löysäksi, joten koristelin kakkuset vielä karkeilla. Mikäli et halua tehdä kerrosdonitseja, kuorruta donitsit sitruunatahnalla ja pursota koloon marenkia.

Kerma ja marenki ovat aika löysiä, joten jämäkämmän täytteen kerrosdonitseille saa sokerikreemistä.


Katso Kinder Bueno, Vesimeloni ja Maapähkinävoi-hillo dontsit täältä.
Katso mm. lakristi-, kinuski- ja limekuorrutteet täältä.
Lisää vappuohjeita täällä.

4 kommenttia:

  1. Oletpa keksinyt ihanan monenlaisia kuorutteita! :)

    VastaaPoista
  2. Nyt on aivan liikaa hyviä makuvaihtoehtoja. Söisin itseni aivan piippuun näiden kanssa. Kaikki näyttää ja kuulostaa todella herkullisilta :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3