sunnuntai 26. toukokuuta 2019

Triplasuklaamousse




Triplasuklaajuustokakkuni on ollut suosittu jo useamman vuoden ajan.
Päätin kuitenkin loihtia ohjeesta hieman nopeamman ja helpomman version!

2,5 dl kermaa
200g (vanilja)tuorejuustoa
100 g valkosuklaata
100 g maitosuklaata
100 g tummaa suklaata
(sokeria)

Vaahdota kerma. Lisää joukkoon tuorejuusto. Jaa seos kolmeen osaan. Sulata suklaat mikrossa 400W 30sek pätkissä välillä sekoittaen. Lisää jokainen suklaa omaan kulhoon ja sekoita mousset tasaiseksi.

 Tumma suklaamoussen joukkoon kannattaa lisätä hieman sokeria, mutta muut mousset eivät sitä kaipaa. Pursota valkosuklaamoussea annosmaljan pohjalle. Pursota sen jälkeen maitosuklaakerros ja viimeiseksi tumma suklaakerros.

Minä käytin aaltomaisia muovikuppeja. En yhtään muista mistä ovat matkaan tarttuneet, mutta olivat tosi nättejä.

Nosta maljat jääkaappiin 1-2h ajaksi. Mousseja ei tarvitse hyydyttää liivatteella. Kulhojen pohjalle voi murustaa hieman keksejä tai kakkua, mutta minä jätin senkin pois.




Tein myös nämä triplasuklaajuustokakkuset viime viikkoista ravintolapäivää varten. Juustokakkuja varten moussen joukkoon lisätään liivatetta tai agar agaria. Tarkempi resepti täällä.



Jähmetin kakkuset silikonimuotissa pakkasessa ja kumosoin jäisinä. Pohja kannattaa valmistaa tällä metodilla viimeisenä jähmettyneen kakun päälle. Tuli hauskoja valmis palasia. Silikonimuotin tilasin netistä.

Triplasuklaajuustokakusta löytyy myös video-ohje.

2 kommenttia:

  1. Oivoi, mitä ihania herkkuja!
    kuinka teidän ravintolapäivä sujui?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 🤗 Ravintolapäivä oli ihan jännä kokemus. Hyvin kävi porukkaa 😊

      Poista

Kiitos kommentistasi <3