Taatelijuustokakku



Teen lähes joka joulu taatelikakkua, sillä se on superherkullinen perinneruoka. Tänä vuonna halusin kokeilla jotain uutta, joten päädyin tähän ihanaan uunissa paistettavaan taatelijuustokakkuun! Täytteeseen ei tarvitse lisätä sokeria lainkaan, vaan maku tulee puhtaista taateleista.

20cm vuoka
10 annosta

Pohja:
150 g piparkakkuja
50 g voita

Täyte:
200 g taateleita
1,5 dl vettä
600 g tuorejuustoa
2 dl kermaa
2 kananmunaa (L-koko)
2 rkl perunajauhoja
2 rkl sitruunamehua

  • Hienonna piparit tehosekoittimella ja lisää joukkoon sulatettu voi. 
  • Vuoraa irtopohjavuoan (Ø 20cm) pohja leivinpaperilla. 
  • Painele pohjataikina leivinpaperin päälle.
  • Mittaa kattilaan vesi ja taatelit. 
  • Keitä miedolla lämmöllä kunnes taatelit ovat pehmenneet. 
  • Soseuta taatelit vielä sauvasekoittimella.
  • Sekoita keskenään tuorejuusto ja kuohukerma. 
  • Lisää joukkoon soseutettu taateli. 
  • Lisää kananmunat, perunajauhot ja sitruunamehu. 
  • Sekoita tasaiseksi massaksi ja kaada irtopohjavuokaan pohjan päälle.
  • Paista juustokakkua 175-asteisessa uunissa noin 50 minuuttia.
  •  Sammuta uuni ja jätä luukku hieman auki. 
  • Anna juustokakun jäähtyä uunissa noin tunti ja nosta sitten jääkaapiin.


Törmäsin ohjeeseen ensimmäistä kertaa Mikan Perinneruokaa prkl -blogissa. Mikalla on kivoja ohjeita blogi pullollaan. Muokkasin hänen taatelijuustokakun ohjetta hieman, mutta idea on sama.

Kommentit

  1. Kuulostaapa herkulliselta! Osaisitko sanoa, vaikuttaako paistoaikaan, jos teen kakun 3/4 kokoisena 24 cm vuokaan? Olisi tulossa melko pienelle seurueelle muiden tarjoilujen ohelle..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ❤️
      Ei juuri vaikuta :)
      -kakkumonsteri

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3