Makeat tacot

 

Näin netissä kuvia hauskoista makeista tacoista, jotka oli tehty vaniljakeksitaikinasta. Päätin sitten kehitellä tästä hauskasta ideasta ihan oman reseptin. Tämä toimi hyvin ja näistä tuli todella kivan makuisia! Latasin keksien valmistuksesta myös video-ohjeen youtubeen.

Vaniljakeksitaikina:

n. 20kpl

125g voita
1,5dl sokeria
1 muna
1tl vaniljauutetta
4dl vehnäjauhoja
 
Sekoita keskenään voi ja sokeri. Älä vaahdota! Mikäli taikinaan muodostuu ilmaa, keksit leviävät uunissa rumasti. Lisää muna ja vanilja. Lisää jauhot ja sekoita tasaiseksi massaksi. Kääri taikina kelmuun ja laita jääkaappiin vähintään puoleksi tunniksi.

Kauli taikinasta n. 4mm paksuinen levy hyvin jauhotetulla alustalla. Taikinan voi myös kaulia leivinpaperin päällä, jos ei halua enää keksejä siirtää. Ota taikinasta ympyrämuotilla tai esim. juomalasilla palasia. 

Testasin keksien taivuttamista varten kahta eri kikkaa, jotka löytyvät videolta. Näitä keksejä ei voi taivuttaa samalla tavalla kuin piparkakkuja, koska taikina on lötkömpää. Keksin kuitenkin kivan tyylin, millä tacon malliset keksit saa onnistumaan.

Paista keksejä 180 asteessa noin 8 min ja anna jäähtyä.


 

Keksit on täytetty nutellalla ja suklaarouheella. Lisäksi asettelin päälle vaahtokarkkeja ja poltin niiden pintaa butaanipolttimella. Polttimen saa keittiötarvikeliikkeistä ja butaania esim. R-kioskista. Mikäli ei omista töhötintä, voi vaahtokarkkien pinnan paahtaa uunissa grillivastuksen alla.

 

Nutella sopi näiden keksien kanssa loistavasti yhteen! Mikäli ei jaksa taivutella keksejä, voi ne jättää lättänöiksi ja koristella eri täytteillä. Nutellaa annattaa ainakin testata. Yhdistelmä ei ollut ollenkaan liian makea, vaikka sitä alkuun pelkäsin. Nämä sopivat loistavasti esim. lastenkutsuille! Tykkäsin näiden ulkonäköstä kovasti.
 

 

Kommentit

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3