Haamu mokkapalat

 


 Vanhemman pojan kaverit halusivat järjestää meillä tänä vuonna halloween bileet. Teimme poika porukalle mm. pizzaa, hot dogeja ja haamu mokkapaloja. Lisäksi pojat toivat nyyttäri meiningillä karkkia, sipsiä ym. 

Ihania ja hyvin käyttäytyviä nuoria oli lauantaina talo täynnä! Pojat leikkivät koko päivän murhaaja leikkiä ja ottivat aikuisetkin mukaan. Osa jäi vielä yöksi. Myös nuorin pikku ukkelimme oli koko päivän menossa mukana. Tämmöisiä järjestää mielellään uudestaan!

Mokkapalat

Pohja:

3 munaa
3 dl sokeria
200 g sulatettua voita
2 dl maitoa
5 dl vehnäjauhoja
3-4 tl leivinjauhetta
3 tl vaniljasokeria
2-3 rkl kaakaojauhetta
  
Kuorrute: 
 
4 dl (225 g) tomusokeria
5 rkl / 50g sulatettua voita 
5 rkl vahvaa kahvia
1 rkl kaakaojauhetta
2 tl vaniljasokeria 
 
Haamut:
 
1 valkuainen
2/3dl sokeria 


Sulata rasva ja jätä jäähtymään. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne maidon kanssa vuorotellen taikinaan. Lisää lopuksi sulatettu rasva. 

Vuoraa uunipelti leivinpaperilla. Kaada taikina pellille ja paista 200 °C noin 15-20 min. Levyn keskelle pistettyyn cocktail-tikkuun ei saa jäädä märkää taikinaa kiinni. Anna levyn jäähtyä n.30min.

Kuorrutetta varten sulata ensin voi. Sekoita sitten kaikki kuorrutteen ainekset keskenään kulhossa tasaiseksi seokseksi ja kaada samantien pohjalevyn päälle tasaiseksi kerrokseksi. 

Kuorrutteen ainekset voi myös sekoittaa kattilassa liedellä hyvin miedolla lämmöllä, kunnes voi on sulanut. Kuorrute jähmettyy kohtalaisen nopeaa, joten se ei kannata antaa jäähtyä kovin kauaa.    
 
Marenkia varten vaahdota valkuainen ja sokeri vesihauteessa 5-10min ajan, kunnes marenki on kiiltävää ja kuohkeaa. Laita seos pursotinpussiin ja leikkaa kulma auki tai käytä 1 cm pyörötyllaa. Pursota piirakan päälle haamuja youtube videon ohjeen mukaan. Nosta piirakka jääkaappiin pariksi tunniksi, jotta haamut saavat hieman jähmettyä. Tee haamuille vielä sulasta suklaasta silmät ja suu. Ylimäärä marengin voi pursottaa leivinpaperille ja kuivattaa 125 asteisessa uunissa 35min ajan.
 
Mokkapalat ovat aina varma hitti. Nämä ovat myös suosittuja eri myyjäisiässä. Yksi pojista sanoikin, että ihana syödä mokkapaloja, joista ei tarvitse maksaa euroa!

 Video-ohje näihin mokkapaloihin löytyy YouTubesta.




Kommentit