maanantai 10. tammikuuta 2011

Suklaakakkupohja nro1




Olen jaotellut kakkupohjia mm. sokerikakkupohjiin, sienikakkupohjiin (katso esim. kinuskikarpalokakku) ja voikakkupohjiin.

 Tämä kakku on raskaampi kuin perus sokerikakkupohja ja voi paistuessaan voi jäädä keskeltä vähän löysäksi. Mutta suklaanystävät pitävät varmasti. Tämä kakku on hyvänmakuinen, mutta tämä jää aika reppanan pieneksi. Kakku myös murustaa helposti ja on vaikea leikata. Leikkaamista helpottaa se, että kakun leikkaa seuraavana päivänä paistamisesta. Resepti on alunperin Kinuskikissan sivuilta. 

Yleensä teen suklaatäytekakkupohjan suklaakakkupohja nro2 -reseptillä. Se on yksi parhaimmista ja todella helppo valmistaa. Pohja ei ole ollenkaan liian tuhti ja sopii moneen eri käyttötarkoitukseen. Paras täytekakkupohja on supersuklainen kakkupohja. Toimii myös vaaleana. Ohjeella tulee ihanan mehevä kakku, jota on helppo leikata ja täyttää. Ohje ei ole liian tuhti, mutta siinä on silti paljon makua.

Lempi suklaakakkupohjani on tällä hetkellä dark chocolate mud cake, joka on erittäin hyvä valkosuklaisena versionakin. Näihin kahteen en tosin yleensä käytä mitään täytteitä, sillä ne ovat niin hyviä sellaisenaankin!
 

20cm vuoka:

2dl sokeria
100g voita
2 kananmunaa (huoneenlämpöisiä)
1,4dl vehnäjauhoja
1dl perunajauhoja
1dl kaakaojauhetta
1/2tl vaniljasokeria
1/4tl suolaa
2tl leivinjauhetta
2dl kädenlämpöistä maitoa

Vatkaa voi ja sokeri. Lisää kananmunat yksitellen. Lisää kuivista aineista osa ja vatkaa pienellä teholla. Lisää sitten kuivia aineita ja maitoa vuorotellen samalla sekoittaen.

Paista 175 asteessa noin 50-60min. Vuoan ympärille voi kietoa kylmässä vedessä kasteltun froteepyyhkeen, jotta reunat kypsyvät hitaammin ja kakku ei nouse keskeltä liikaa. Kiinnitä hakaneuloilla ym metalliesineellä. Keskelle voi vielä piirtää veitsellä raksin.
 
 
 Voikakkupohjat kohoavat yleensä keskeltä paljon. Yllä olevalla pyyhekikalla voi tätäkin estää. Vuoan ympärille kiedotaan märkä pyyhe, joka saa olla froteeta. Ohkaset keittiöpyyhkeet eivät ehä pidä uunista.. Minua ei tosin tuo keskeltä kohoaminen hirveästi haittaa, sillä kakku vetäytyy hieman jäähtyessään ja yleensä kumoan kakun vielä ylösalaisin, jotta tasainen pinta tulee päälle päin. Ja kohonneen osan voi aina leikata pois, joten tuo pyyhe on aika hölömöläisten hommaa.

24cm vuoka:

3 ½ dl sokeria
150 g voita tai margariinia
3 munaa
2 dl vehnäjauhoja
1 ½ dl perunajauhoja
3 tl leivinjauhetta
¾ tl suolaa
1 tl vaniljasokeria
1 ½ dl kaakaojauhetta
3 dl kädenlämpöistä maitoa

 Kostutukseen käy hyvin vaniljamaito (maitoa + vaniljasokeria).

Kakkua kannattaa paistaa uunissa jopa reilu tunti, sillä muutoin kakku jää keskeltä löysäksi ja on todella hankala leikata. Jos haluaa ottaa varman päälle, niin kakku kannattaa leikata kahteen osaan, jolloin palaset pysyvät paremmin koossa. Jos palat hajoavat, voi ne silti asetella palapelinomaisesti kerroksittain. Valmiista kakusta ei palaset erotu.

Paras on paistaa kakku kahdessa 20cm vuoassa, jolloin kakut paistuvat tasaisemmin eikä niitä tarvitse välttämättä leikata enää kahtiakaan.

Tämä ohje on monen tutun suosikkini, mutta minä en tästä tykkää. Maku on kyllä hyvä, mutta tuo pieni koko ja murustavuus haittaavat. Parempiakin ohjeita on.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3