Offerilla nettisivusto



Tutustuin Helsingissä käydessäni Offerilla nettisivustoon, josta löytää loistavia tarjouksia niin kauneushoitoloihin kuin ravintoloihinkin. Suurin osa tarjouksista on Helsingin alueella, mutta myös Oulusta löytyi paljon hyviä tarjouksia. Sivuston kautta voi myös tilata erilaisia tavaroita ja elintarvikkeita alennettuun hintaan. Postaus on tehty yhteistyössä Offerillan kanssa.

 
Voitin lahjakortin heidän sivuilleen ja valitsin Oulun alueelta itselleni kynsihoidon puoleen hintaan Welhottaret liikkeeseen. Lahjakortin turvin 80€ arvoiselle hoidolle jäi hintaa pari euroa. Sivuilla olisi ollut myös muita hyviä tarjouksia, joita ei missään nimessä kannata ohittaa. Suurin osa oli puoleen hintaan. Huomasin, että Welhottaret liikkeessä oli muitakian Offerillan asiakkaita. Laitatin liikkeessä kauniin kestolakan kynsiin, joka kestää 2-4viikkoa eikä lähden tavallisella kynsilakalla tai pesulla. Loistava tuote ihmiselle, joka joutuu pesemään käsiään jatkuvasti! Ensimmäinen lakka kesti 2vkoa, mutta toisella kerralla lakka kesti helposti 4vkoa.

Lisäksi shoppailin sivuilta itselleni näppärät kantasuojat korkkareihin, jottei joka kesä tarvitsisi kärsiä rakoista kantapäissä kesäjuhlien takia. Sivuilta löytyi myös kaikenlaista hupitavaraa ja ruokaa edulliseen hintaan. Kannattaa ihmeessä käydä vilkaisemassa tämän hetken tarjoukset!
 

Sininen kynsilakkani sopi hyvin kummipoikamme nimiäisjuhliin sinisen pukuni kaveriksi. Myös pikku ukkelit olivat pukeutuneet teeman mukaisesti. Kolmas lakkauskerta onkin jo varattu ja luvassa on hempeän vaaleanpunasta hääjuhlien kunniaksi!


Kommentit